Chelsean tammikuun ensimmäinen megasiirto lähenee, kertoo siirtoguruna tunnettuFabrizio Romano.

Chelsea on yhdistetty vahvasti Argentiinan MM-tähteenEnzo Fernandeziinja lauantaina on jo ehditty kertomaan, että Fernandez itse haluaisi siirtyä Chelseaan.

Fabrizio Romano päivitti tilannetta uudenvuodenaattona. Asiat etenevät nyt kovaa vauhtia kulisseissa.

– Chelsea yrittää puskea uudelleen seuraavien tuntien ja päivien aikana saadakseen Enzo Fernandezin. Tarkoitus on hankkia hänet heti, eikä vasta kesäkuussa, Romano kirjoittaa Twitterissä.

– Siirto riippuu nyt enää Benficasta. Enzo on jo sopinut siirrosta Chelsean kanssa, mutta on pelannut tilanteen niin, ettei epäkunnioittaisi Benficaa. Kaikki riippuu nyt Rui Costasta, Romano jatkoi.

Fernandezillä, 21, on allaan loistavat MM-kisat. Hänet valittiin MM-kisojen parhaaksi nuoreksi pelaajaksi.

Benfica on pitänyt nuorella tähdellään kovaa hintalappua. Arvioiden mukaan seura pyytää Fernandezista 120 miljoonaa euroa. Se on tuskin Chelsealle mikään ongelma.

Teksti: Ville Hirvonen

Lue myös: Liverpool jäämässä nuolemaan näppejään – MM-kisatähti haluaa Chelseaan

LUE MYÖS: Alisa Vainiolta kutkuttavaa vihjailua tulevaisuudestaan (UrheiluAreena.fi)