Jalkapallon Valioliigassa pelattiin kolme ottelua sunnuntaina. Mestaruudesta taistelevat Arsenal ja Manchester City voittivat.
Norjalaistähti Erling Haaland oli hurjassa iskussa sunnuntaina, kun Manchester City kohtasi Wolvesin.
City voitti ottelun 3-0 ja Haaland teki joukkueensa kaikki maalit.
Ensimmäinen syntyi avausjakson lopulla. Kevin De Bruynen laatukeskityksen tuli Haalandille, joka pisti pallon verkkoon.
Toinen maali norjalaiselle tuli rangaistuspotkusta toisella jaksolla ja kolmas vastustajan maalivahdin lahjasta.
Haaland on tykittänyt tällä kaudella Valioliigassa jo neljä hattutemppua. Haaland on nyt meriittiin nopeimmin yltänyt pelaaja Valioliigassa.
Haaland on tarvinnut neljään hattutemppuun vain 19 ottelua, kun aiempi ennätysmies Ruud van Nistelrooy tarvitsi samaan määrään aikanaan 65 ottelua.
Haaland on tykittänyt tällä Valioliiga-kaudella jo uskomattomat 25 maalia. Yhden kauden maaliennätys on pian paperia. Viime kaudella Valioliigan maalikuninkuus voitettiin 23 maalilla, joten tuon rajapyykin Haaland on jo ohittanut.
Päivän toisessa kello 16 alkaneessa ottelussa Leeds ja Brentford pelasivat maalittoman tasapelin.
Arsenal ja ManU tarjosivat huikean näytelmän
Arsenal ja Manchester United tarjosivat uskomattoman hienon näytelmän Valioliigassa sunnuntaina. Lopulta Arsenal voitti 3-2-lukemin.
Ottelussa oli monia vaiheita ja draamaa.
Avausmaalista vastasi ManU. Pelin 17. minuutilla huimassa iskussa oleva Marcus Rashford laukoi Unitedin johtoon, mutta Gunnersin vastaus tuli vain hetkeä myöhemmin
Granit Xhaka keskitti ja Eddie Nketiah puski 1-1-tasoituksen. Näistä lukemista lähdettiin myös tauolle.
Toisella jaksolla oli taas Arsenalin vuoro mennä ensin johtoon. Bukayo Saka vei joukkueensa jälleen johtoon 53. minuutilla, mutta nyt oli ManU:n vuoro kuitata nopeasti. Lisandro Martinez toi Red Devilsin rinnalle vain hetkeä myöhemmin.
Ottelun käänteet eivät vielä tähän loppuneet, vaan aivan ottelun loppuhetkillä Nketiah teki illan toisen osumansa ja vei Arsenalin 3-2-johtoon. VAR tarkisti, oliko tilanne paitsio, mutta lopulta helpottava tuomio Arsenalille tuli: ei paitsio, vaan hyvä maali.
Arsenal nousi nyt 50 pisteeseen ja johtaa sarjaa viiden pisteen erolla Man Cityyn nähden. ManU on nyt neljäntenä sarjassa.
Valioliigan tulokset sunnuntaina 22.1:
Leeds-Brentford 0-0
Man City-Wolves 3-0
Arsenal-Man United 3-2
Lue myös: Arsenal-sankari myönsi suoraan - "Kun näet sen, sydämesi jättää lyönnin välistä"
Lue myös: ManU-manageri paljasti - näin selvän viestin hän lähetti joukkuelleen
Tweet