Bayern München on suunnittelemassa yllättävää kaappausta, kun se on hankkimassa Manchester Cityn puolustaja Joao Canceloa riveihinsä. Kyse on ainakin alkuun lainasopimuksesta.
The Athletic tietää kertoa, että Bayern on tehnyt portugalilaispuolustajasta lainatarjouksen. Lainasopimuksessa olisi lisäksi ostopykälä.
28-vuotias laitapakki valittiin Valioliigan vuoden tähdistöjoukkueeseen kahtena edelliskautena. Viime aikoina hänen vastuunsa on kuitenkin pienentynyt.
Cancelo siirtyisi Müncheniin ensin lainalle. Sen jälkeen saksalaisseuralla olisi mahdollisuus lunastaa hänet omakseen 70 miljoonan euron hinnalla.
Portugalilaisella on Cityn kanssa sopimusta vielä kesään 2027 saakka. Hän siirtyi Manchester Cityyn kesällä 2019 Juventuksesta.
Tuolloin City maksoi hänestä 27,4 miljoonaa puntaa ja lisäksi Torinoon matkasi Danilo. Siirron kokonaisarvoksi arvioitiin noin 70 miljoonaa euroa, joka teki hänestä tuolloin maailman kalleimman laitapuolustajan.
Cancelo on uransa aikana pelannut myös Benficassa, Valenciassa ja Inter Milanossa.
Lue myös: Yllätyskäänne: Puolustajan varmalta näyttänyt siirto Tottenhamiin sittenkin kariutumassa?

































