Argentiina päätti 36 vuoden odotuksen joulukuussa, kun maa voitti jalkapallon maailmanmestaruuden ensi kertaa sitten vuoden 1986.

MM-voitto oli samalla unelmien täyttymysLionel Messille. Messi ehti jo lopettaa kertaalleen maajoukkueuransa, kun näytti, ettei hän voita mitään maajoukkueessa.

Messi päätti kuitenkin jatkaa ja nyt palkintokaapista löytyvät jo Copa América ja MM-kulta.

Messi vilkutti ottelun jälkeen vaimolleen ja perheelleen katsomoon ja totesi ”tämän olevan nyt tässä”. Spekulaatiot lähtivät leviämään heti: mitä Messi mahtoi tarkoittaa?

– Miksi sanoin vaimolleni tämän olevan tässä? Koska se oli ohi. Kaiken sen kärsimyksen jälkeen ja peli oli päättynyt, Messi selvitti nytUrbana Playlle.

– Kärsin suurista pettymyksistä maajoukkueen kanssa niin monta kertaa ja hävisin finaaleita. Sain osakseni paljon kriikkiä, Messi jatkoi.

– Ja perheeni kärsi jopa enemmän kuin minä. Nyt ympyrä tuli kuitenkin täyteen. Voitimme Copa American ja maailmanmestaruuden. Se oli siinä. Enää ei ole mitään saavutettavaa, Messi selvensi.

Teksti: Ville Hirvonen

Lue myös: Dani Alves on edelleen vangittuna – kertoi nyt syyn omituisille lausunnoilleen

LUE MYÖS: Alisa Vainiolta kutkuttavaa vihjailua tulevaisuudestaan (UrheiluAreena.fi)