Englannin Valioliigassa pelataan tänään maanantaina Merseysiden derby eli Liverpoolin ja Evertonin välinen kohtaaminen.

Viime vuosien aikana Liverpool on ollut yleensä mestaruustaistossa ja Everton on ollut selvä altavastaaja.

MAINOS - SISÄLTÖ JATKUU ALLA

Nyt asetelma on hieman toisenlainen. Toki Liverpool on nytkin se ”suurempi”, mutta molemmat lähtevät otteluun tukalasta tilanteesta.

Liverpool on sarjassa vasta sijalla 10 ja Everton sijalla 18.Toffeeson todellisessa vaarassa pudota sarjasta jaFrank Lampardsai jo väistyäSean Dychentieltä managerin paikalla.

– Viime vuosien aikana se on yleensä ollut niin, että tämä peli on ollut Evertonille sellainen peli, missä se on voinut yrittää ratkaista joitakin ongelmiaan, kun he eivät ole olleet tyytyväisiä, Liverpoolin manageriJürgen Kloppsanoi ennen ottelua.

– Ei tämä meillekään ole ollut täysin normaali ottelu, mutta se on ollut taas yksi peli, mistä olemme tarvinneet kipeästi kolme pistettä. Se asia ei ole muuttunut miksikään, Klopp jatkoi.

Liverpool on hävinnyt tällä kaudella jo yhdeksän ottelua, kun kaikki kilpailut otetaan mukaan.

– Me emme ole halunneet joutua tällaiseen jaksoon, emmekä ole tyytyväisiä, että olemme sellaisen keskellä nyt. Mutta on tämä myös aika, jolloin voimme näyttää, että tämä on erityinen seura, Klopp ennakoi.

Teksti: Ville Hirvonen

Lue myös: Marcus Rashfordin hurja vire sai jatkoa – Manchester United voitti Ruusujen sodan Valioliigassa

LUE MYÖS: Analyysi: Kaapo Kakolla mahtava tilaisuus Seattle Krakenin paidassa (Siniviiva.fi)