Ennen viime kauden alkua edelliset 16 kautta Real Madridin alakerrassa dominoinut Sergio Ramos vaihtoi maisemaa ja siirtyi PSG:n riveihin. Aika ranskalaisseurassa on ollut kaikkea muuta kuin ruusuinen.
Ramosin sopimus Realissa loppui ja hän siirtyi ilmaisella siirrolla PSG:n riveihin. Se oli samalla ensimmäinen kerta, kun Ramos pelasi Espanjan ulkopuolella.
– Real Madridista lähteminen oli luonnollisesti iso muutos. Tavoitteeni on aina voittaa. Voitin paljon Real Madridissa, mutta ajattelin tämän olevan hyvä mahdollisuus vaihtaa maisemaa ja auttaa PSG:n kaltaista joukkuetta.
– Kaikki oli aluksi vaikeaa. Piti löytää koti ja asettua, etenkin kun tulet perheen ja neljän lapsen kanssa. Prosessi oli alkuun hieman hankala, mutta lopulta kaikki meni hyvin, Ramos kertaa UEFA:n verkkosivujen haastattelussa.
Jos kentän ulkopuolella oli hieman käynnistymisvaikeuksia, niin ongelmat olivat vielä pahemmat pelikentän puolella. Ramos oli suurimman osan ensimmäisestä kaudestaan loukkaantuneena ja pelasi vain 13 peliä PSG:n paidassa viime kaudella.
– Aluksi kaikki meni pieleen. Loukkaannuin ja minulla oli vaikeuksia kuntoutua ja sopeutua uuteen systeemiin, uuteen joukkueeseen ja uuteen valmentajaan. Alat epäröidä oletko tehnyt oikein. Uraani on kuitenkin määrittänyt tasaisuus, sinnikkyys ja kova työ. Jatkat taistelua ja se tekee asioista tulevaisuudessa merkityksellisempiä, Ramos totesi.
Lue myös: PSG:lle hyviä uutisia – Lionel Messi ja Kylian Mbappe palanneet harjoituksiin
Lue myös: Mestarien liigassa alkavat neljännesvälierät – näin pelataan tiistaina ja keskiviikkona

































