Todella viihdyttävää jalkapalloa pelaava Napoli on tällä hetkellä Euroopan kenties kuumin seurajoukkue. Napolin Victor Osimhen ja Khvicha Kvaratskhelia puolestaan muodostavat Euroopan tulikuumimman hyökkäyskaksikon.
Osimhen ja Kvaratskhelia ovat molemmat olleet tiukasti mukana viime aikojen siirtopuheissa. Erityisesti Osimhenin kintereillä tiedetään olevan iso tukku suurseuroja.
Kommenteissaan tunnetusti räväkkä Napolin pääpomo Aurelio De Laurentiis on aiemmin vakuuttanut, että kumpaakaan, eikä ainakaan Osimhenia tulla myymään ensi kesänä.
Ääni De Laurentiisin kellossa on nyt kuitenkin muuttunut odotetusti, sillä Osimhenista on odotettavissa reippaasti yli 100 miljoonan euron tarjouksia.
– Joskus tulee tarjouksia, joita ei voi hylätä, De Laurentis pyörittelee TNT Sportsin haastattelussa.
Napoli omaa todella tukevan otteen Scudettoon, eli Italian mestaruuteen. Napolilla kulkee myös Mestarien liigassa. Napoli nappasi tiistaina 2-0 -voiton Eintracht Frankfurtista neljännesvälierien ensimmäisessä oassa.
– Ennustin, että meillä tulee olemaan loistava kausi. Olen erittäin hyvä tekemään sopimuksia, De Laurentiis toteaa tyylilleen uskollisena.
De Laurentiisille esitettiin sen jälkeen suora kysymys: myykö hän Osimhenin ja Kvaratskhelian tämän kauden jälkeen?
– Älä sano ei koskaan… Joskus tulee vain tarjouksia, joista et voi yksinkertaisesti kieltäytyä, De Laurentiis toistaa vihjailevaa sanomaansa.
Lue myös:Barcelonan manageri hehkutti kolmea ManU-pelaajaa – ei tosin muistanut yhden nimeä: ”Se kaveri…”
Lue myös:Juventuksen valmennus menossa uusiksi – Massimiliano Allegri jättämässä joukkueen

































