RB Leipzig ja Manchester City päätyivät 1-1 (0-1) -numeroihin Saksassa pelatussa jalkapallon Mestarien liigan neljännesvälierin ensimmäisessä osassa. Inter Milan puolestaan kukisti kotiyleisönsä edessä Porton 1-0 (0-0).

Manchester City siirtyi ottelussa johtoon 27. minuutilla näppärän kuvion päätteeksi. Ilkay Gündogan tarjoili kantapäällään syötön Riyad Mahrezille, joka laukoi pallon vastustamattomasti alakulmaan.

Cityn peli hyytyi kuitenkin tauon jälkeen ja isännät saivat otteen.

Leipzigin tasoitus syntyi 70. minuutilla, kun kroatialaistoppari Josko Gvardiol nousi omiin korkeuksiin ja puski pallon verkon perukoille.

Gvardiol lukeutuu ensi kesän siirtomarkkinoiden tulikuumiin nimiin. Gvardiolan hintalapun uskotaan kohoavan yli 100 miljoonaan euroon, jos Leipzig päättää tehdä kaupat.

Milanon ottelun ratkaisu ja ainoaksi jäänyt maali nähtiin 86. minuutilla, kun Romelu Lukaku laukoi pallon läheltä voimalla maaliin.

Inter pelasi siinä vaiheessa yhden miehen ylivoimalla, kun Porton Otavio oli lentänyt ulos kahden keltaisen kortin myötä.

Ottelun näkyvimmät hahmot olivat Lukakun osumasta huolimatta maalivahdit. Interin Andre Onana ja Porton Diogo Costa venyivät muutamiin häikäiseviin torjuntoihin.

Lue myös:Sieltä se tuli – Napolin pomo tulikuumista hyökkääjistä: ”Joskus tulee tarjouksia, joita ei voi hylätä”

Lue myös:Arsenal valmistelee ”megatarjousta” hyökkääjästä

https://twitter.com/ChampionsLeague/status/1628513783134945280

LUE MYÖS: Nimet esiin – Argentiinan maajoukkuetähdet pettämiskohun keskellä (FutisUutiset.fi)