JalkapallotähtiLionel Messijättää Euroopan ja siirtyy pelaamaan Yhdysvaltoihin.
BBCuutisoi keskiviikkona, että Messi siirtyy MLS:n Inter Miamiin.
Siirto ei ole vielä virallinen, mutta nyt Messi on itsekin vahvistanut sen.
– Tein päätöksen, että lähden Miamiin. Siirtoa ei ole vielä ihan 100-prosenttisesti lyöty lukkoon. Minulta puuttuu vielä muutamia asioita, mutta päätimme edetä, Messi kommentoiMundo Deportivolle.
Messillä olisi ollut myös muita vaihtoehtoja. Yksi niistä oli paluu Barcelonaan.
– Kun asioista ei päästy sopuun Barcelonan kanssa, niin päätin lähteä Euroopasta. Halusin pois valokeilasta ja ajatella enemmän myös perhettäni, Messi sanoi.
Messiä huhuttiin sitkeästi myös Saudi-Arabiaan. Sieltä Messi olisi saanut eniten rahaa, mutta tähtipelaaja päätti ajatella muitakin asioita.
Teksti: Ville Hirvonen
Lue myös: Jude Bellingham siirtyy Real Madridiin yli 100 miljoonalla eurolla
































