Englannin suurimpiin jalkapallolupauksiin vielä muutama vuosi sitten kuulunut Dele Alli paljasti hätkähdyttäviä yksityiskohtia elämästään haastattelussa Phil Nevillen kanssa. Hän kertoi muun muassa joutuneensa lapsena seksuaalisen hyväksikäytön uhriksi.
Alli istui alas Nevillen kanssa kertoakseen elämänsä vaiheista. 27-vuotias pelaaja kertoi muun muassa, että oli joutunut kuusivuotiaana seksuaalisen hyväksikäytön uhriksi.
Muutenkin hänen elämänsä oli nuorena ajautua pahasti sivupoluille, sillä hän kertoi aloittaneensa tupakanpolton seitsenvuotiaana ja myi huumeita kahdeksan ikäisenä. Hänen elämänsä suunta muuttui, kun hänet adoptoitiin 12-vuotiaana.
Alli oli vuosikymmenen vaihteessa yksi Englannin lupaavimmista pelaajista, kun hän oli Englannin maajoukkueen avainpelaajia sen selvittäessä tiensä vuoden 2018 MM-välieriin. Hän oli myös seuraavana vuonna johdattamassa Tottenhamia Mestarien liigan finaaliin.
Sen jälkeen hänen uransa on kuitenkin ollut jyrkässä alamäessä. Hän siirtyi talvella 2022 Evertoniin ja vietti viime kauden lainalla turkkilaisessa Besiktasissa.
Hän kertoi haastattelussa olleensa koukussa unilääkkeisiin. Hän lisäksi paljasti hakeutuneensa hoitoon päättyneen kauden jälkeen ja olleensa kuusi viikkoa vieroitushoidossa.
– Haluan ihmisten tietävän, etteivät he ole yksin tunteidensa kanssa ja haluan omalta osaltani auttaa heitä. Voit puhua ihmisille. Se ei tee sinua heikoksi tai haavoittuvaiseksi. Se vaatii paljon voimaa, Alli kertoi haastattelussa.
Alli on edelleen Evertonin sopimuspelaaja ja toivoo saavansa uransa takaisin raiteilleen.
Lue myös: Nyt se tuli vahvistus: Chelsea-tähti siirtyy Italian suurseuraan pitkällä sopimuksella































