AC Milan ja sen fanit kokivat painajaisen lauantaina pelatussa Milanon derbyssä. Puhtaalla pelillä Serie A:n kärjessä porhaltava Inter Milano vei Derby della Madonninan nimiinsä kylmin 5-1 -numeroin.

Milanin turhautunut päävalmentaja Stefano Pioli kävi nöyryytyksen jälkeen kuumana. Toimittajan esittämä kysymys oli aivan liikaa Piolille.

MAINOS - SISÄLTÖ JATKUU ALLA

Piolilta kysyttiin, onko hänelle syytä pyytää faneilta anteeksi. Se kysymys sai Piolin raivon valtaan.

– En hyväksy tätä ajatusta pyytää anteeksi faneilta. Luuletko, että hävisimme Interille tarkoituksella 5-1 ja hävisimme derbyn?, Pioli latasi Football Italia-sivuston mukaan.

– Olemme pettyneitä, kuten fanitkin ovat. Sinun tulee pyytää anteeksi vain, jos teet jotain väärin tarkoituksella, Pioli oli jatkanut painokkaasti.

Milan hääri aktiivisesti kesän siirtomarkkinoilla, mutta kentältä se ei lauantaina kuvastunut. Pioli pyrki antamaan sen käsityksen, että ottelun ruma lopputulos ei kertoisi täyttä totuutta.

– Inter on vahva, se ei ole yllättävää, mutta tulos on suorituskykyymme nähden liian raskas, Pioli pyöritteli.

Inter Milano on voittanut kauden kaikki neljä peliään. Milanin saldona on kolme voittoa ja tappio. Football Italian mukaan Milanin seurajohdolla oli nöyryytyksen jälkeen asiaa Piolille ja pelaajille pukuhuoneen puolella.

Lue myös:Veikkausliiga huipentuu tiukkaan mitalitaisteluun – ”Ei tuon hienompia matseja ole”

LUE MYÖS: Näkökulma: Jukka Jalonen pääsee yrittämään julmaa temppua (KiekkoUutiset.fi)