palkki

Tottenham sai kuulla maalitykin hinnan: ennätyssumma

30.09.2023 - 23:21:00

uutiskuva

Tottenham myi Harry Kanen kesällä yli 100 miljoonalla eurolla Bayern Müncheniin. Spursilla on ollut haku päällä laadukkaalle korvaajalle ja nyt sellainen on saattanut löytyä Hollannin kentiltä.

Voetbal4u uutisoi, että Tottenham, Arsenal ja Chelsea ovat kaikki Feyenoordin tähtihyökkääjän Santiago Gimenezin kintereillä.

Gimenez, 22, saattaa tulla hollantilaislähteen mukaan myyntiin jo tammikuussa, mutta hinta on tietenkin todella kova. Gimenezin hintalappu asettuu 40-50 miljoonan haarukkaan.

Jos Feyenoord tekisi kaupat 40 miljoonalla, niin jo se merkitsi sille seurahistorian ylivoimaisesti suurinta kauppaa.

Gimenez syntyi Argentiinassa, mutta hän päätti edustaa Meksikoa.

- Tunnen olevani enemmän meksikolainen kuin argentiinalainen, Gimenez perusteli aikoinaan isoa päätöstään.

Gimenez oli viime kaudella isossa roolissa Feyenoordin mestaruuden takana. Hän viimeisteli 23 maalia kaikki kilpailut mukaan luettuna.

Tämä kausi on käynnistynyt vieläkin hurjemmalla tahdilla Eredivisiessa. Gimenez on paukutellut yhdeksän maalia kuudessa ottelussa.

Feyenoord on sarjassa neljäntenä Ajax, AZ Alkmaar ja Twente edellään.

Lue myös: Jättihankinta teki sen taas - Jude Bellingham häikäisee Real Madridissa

Lue myös: Nyt riitti draamaa - Liverpoolille takkiin karmealla tavalla


Teksti: Sport Content, Kuvat: Getty Images Sport
uutiskuva
 
uutiskuva
 
uutiskuva
 
uutiskuva
 
uutiskuva
 



uutiskuva
 
uutiskuva
 
uutiskuva
 
uutiskuva
 
uutiskuva
 

uutiskuva
 
uutiskuva
 
uutiskuva
 
uutiskuva
 
uutiskuva
 

uutiskuva
 
uutiskuva
 
uutiskuva
 
uutiskuva
 
uutiskuva
 



uutiskuva
 
uutiskuva
 
uutiskuva
 
uutiskuva
 
uutiskuva
 

uutiskuva
 
uutiskuva
 
uutiskuva
 
uutiskuva
 
uutiskuva
 

Livetulokset