Arsenal paineli myöhään tiistaina Mestarien liigan puolivälieriin ensimmäistä kertaa 14 vuoteen.Sen se teki trillerissä, joka sai Tykkimiesten managerin Mikel Artetankin haukkomaan henkeään.

Arsenal lähetti Porton lauluun rankkarikisan jälkeen. Porto oli voittanut ensimmäisen osan 1-0, mutta Arsenalin onnistui tasoittaa pelipari Leandro Trossardin maalilla.

MAINOS - SISÄLTÖ JATKUU ALLA

Arsenalin Martin Odegaard, Kai Havertz, Bukayo Saka ja Declan Rice tekivät kylmäpäistä työtä rankkarikisassa ja suuri sankari David Raya hoiti loput tolppien välissä.

Raya sai ensin käden Wendellin vetoon toisella kierroksella ja sinetöi Arsenalin jatkopaikan masentamalla Porton neljännen laukojan Galenon. Portosta pilkulta onnistuivat Pepe ja Marko Grujic.

– Maaginen ilta!, Arteta puki jännitysnäytelmän osuvasti sanoiksi.

– Davidilla (Raya) oli vaikeita hetkiä alussa, mutta hän nousi ratkaisijaksi uskomattomalla kunnianhimolla. Saimme lopuksi palkinnon, Arteta jatkoi.

Arsenalilla ja Artetalla menee lujaa. Arsenal taistelee Valioliigan mestaruudesta tiukasti Liverpoolin ja Manchester Cityn kanssa ja nyt se on Mestarien liigassa kahdeksan parhaan joukossa.

– Seura ei ollut onnistunut tekemään sitä 14 vuoteen. Otimme seurana ison askeleen. Näit, kuinka paljon pelaajat halusivat sitä ja kuinka paljon he uhrasivat voittaakseen. Kun pelaat näin, niin hyvät asiat odottavat sinua, Arteta muotoili ottelun lehdistötilaisuudessa.

Lue myös:Barcelona puristi jatkoon Mestarien liigassa – Arsenal pääsi pälkähästä

LUE MYÖS: Näkökulma: Juhannuksena kuollut Lämäri-elokuvan mies piinasi suomalaisia (KiekkoUutiset.fi)