Bayern Münchenin kausi on ollut ainakin vielä toistaiseksi erittäin suuri pettymys. Seuralla on kuitenkin vielä yksi mahdollisuus tehdä kaudesta onnistunut.

Bayernin onneksi se on mukana vielä Mestareiden liigassa ja sen voittamalla kaudesta voisi tehdä paljon onnistuneemman.

Bayern kohtaa välierissä Real Madridin. Ensimmäinen osaottelu pelataan tiistaina.

– Luulen, että voimme tehdä vielä kauteemme käänteen ja voittaa yhden Euroopan parhaista joukkueista, Bayernin tähtipelaaja Joshua Kimmich kommentoi Bildille.

– Tällä hetkellä olemme vielä todella kaukana siitä, että voisimme sanoa voittavamme Mestareiden liigan. Mutta halu ja mahdollisuus siihen on olemassa, Kimmich sanoi rehellisesti.

Bayern ei voittanut tällä kaudella Saksan mestaruutta. Dynastia hävisi mestaruustaistelun Bayer Leverkusenille jo viisi kierrosta ennen sarjan loppua.

Lue myös: Lukas Hradecky Harry Kanesta – ”Vähän julmaa”

LUE MYÖS: Huippujuoksija pihalle – Suomen EM-kisajoukkueelle täysi katastrofi (UrheiluAreena.fi)