
Manchester United on saanut useiden eri lähteiden mukaan tämän kesän kolmannen pelaajakaupan maaliin. Marokkolaispuolustaja Noussair Mazraoui on siirtymässä Bayern Münchenistä Old Traffordille.
ManU ehti saada jo aiemmin sopimuksen henkilökohtaiset ehdot kuntoon. Nyt myös seurojen kerrotaan siis päässeen sopimukseen Mazraouin hinnasta.
ManU maksaa Footmercaton mukaan Mazraouista 15 miljoonaa euroa ja sen päälle lisäosina 5 miljoonaa.
Mazraoui on tuttu mies ManU:n päävalmentaja Erik ten Hagille. Mazraoui pelasi Ten Hagin alaisuudessa Ajaxissa ennen siirtymistään vuonna 2022 Bayern Müncheniin. Mazraoui on pelannut Bayernissa 55 ottelussa kahden kauden aikana.
ManU on jo hankkinut tänä kesänä hollantilaishyökkääjä Joshua Zirkzeen, 23, Bolognasta ja ranskalaistoppari Leny Yoron, 18, Lillestä.
Lue myös:Nyrkkeilijä Pihla Kaivo-oja toisti Mira Potkosen mediatempun