Manchester United avasi Valioliiga-kauden perjantaina 1-0 -työvoitolla Fulhamista. ManU:n sankariksi nousi kesällä 42,5 miljoonalla eurolla Bolognasta hankittu hollantilaishyökkääjä Joshua Zirkzee, 23.

ManU:n manageri Erik ten Hag vaihtoi Zirkzeen ja Alejandro Garnachon kentälle ottelun 61. minuutilla. Se osoittautui nappivedoksi, sillä Garnacho petasi Zirkzeelle tekopaikan 87. minuutilla.

MAINOS - SISÄLTÖ JATKUU ALLA

Zirkzee debytoi ManU:n paidassa. Ten Hag korosti onnistumisen merkitystä heti kättelyssä. Ikävimpiäkin muistoja on vielä tuoreessa muistissa tulokkaiden osalta.

– Muistan viime kauden, kun Rasmus Höjlund teki ensimmäisessä pelissään maalin, jonka VAR sitten hylkäsi. Sen jälkeen kesti kauan (15 ottelua), ennen kuin hän teki ensimmäisen Valioliiga-maalinsa. Hän oli niin turhautunut, Ten Hag viittaa Independent-lehdessä parhaillaan loukkaantuneen olevaan tanskalaishyökkääjään.

– Se on erittäin iso asia Manchester Unitediin tulevalle hyökkääjälle, että hän tekee voittomaalin heti ensimmäisessä ottelussaan. Olen erittäin iloinen Zirkzeen puolesta. Se antaa itseluottamusta ja rohkaisee häntä, sekä myös faneja – kaikkia. Erittäin hyvä alku, Ten Hag jatkaa.

Ten Hagilta kysyttiin ottelun lehdistötilaisuudessa, mikä sai hänet haluamaan Zirkzeen riveihinsä.

– Hänellä on ominaisuuksia, joita meillä ei aiemmin ollut, Ten Hag vastasi epäröimättä.

Lue myös:Tuore hankinta pelasti Man Unitedin pettymykseltä Valioliigan avausottelussa

LUE MYÖS: Näkökulma: Jukka Jalonen pääsee yrittämään julmaa temppua (KiekkoUutiset.fi)