
Entinen huippujalkapalloilija Nicki Bille Nielsen on jäänyt kiinni ryöstöstä. Häntä odottaa vankeustuomio.
Tanskalaislehdistön mukaan Bille Nielsen ryösti kaupan. Hän pönkitti ryöstöään myös uhkauksella työntekijää kohti.
– Murran leukasi niin pahasti, että syöt jugurtti kuusi viikkoa, Bille Nielsen tiettävästi uhkaili.
Bille Nielsenin ryöstösaaliina oli tonkka viiniä, mehu sekä pikakeitto. Hänet tuomittiin kuukauden vankeusrangaistukseen.
Kyseessä ei ole ensimmäinen kerta, kun Bille Nielsen on pidätetty. Vuonna 2017 hän puri poliisia, kun hänet pidätettiin vandalismista.
Seuraava vuosi oli hänelle erityisen värikäs, hän sai kuukauden vankeusrangaistuksen lyötyään naista, joka yritti pysäyttää pelaajaa kuristamasta naisen ystävää. Samassa yhteydessä hänet tuomittiin myös kokaiinin hallussapidosta sekä julkisuudessa tapahtuneiden seksuaalisten aktien kuvaamisesta kännykällään.
Myöhemmin samana vuonna hänet pidätettiin Kööpenhaminan keskustassa, kun hän uhkaili ampua ilmapyssyllä toista ihmistä. Saman vuoden joulupäivänä hän joutui itse ammutuksi käteen, kun kolme ihmistä tunkeutui hänen kotiinsa.
Pelaajaurallaan hän pelasi muun muassa Tanskassa FC Nordsjällandissa ja Esbjergissä, La Ligassa Villarrealissa ja Rayo Vallecanossa, Norjassa Rosenborgissa ja Puolassa Lech Poznanissa. Hän pelasi urallaan myös kolme Tanskan A-maaottelua.
Lue myös: Real Madrid iskenyt silmänsä Bayern Münchenin kaatajaan