
Onni Valakari on Expressen-lehden tietojen mukaan jatkamassa uraansa Ruotsin jalkapallon pääsarjassa Allsvenskanissa.
Valakarin sopimusoikeudet kuuluvat yhä kyproslaiselle Pafosille. Viime elokuusta vuoden loppuun Valakari on ollut kuitenkin ruotsalaisen AIK:n riveissä.
Valakari onnistui Allsvenskanissa ihan hyvin. Hän teki kymmenessä Allsvenskanin ottelussa kaksi maalia ja oli tekemässä esityötä kolmeen maaliin.
AIK ei kuitenkaan käyttänyt Valakarin sopimuksen osto-oikeutta. AIK ei halunnut maksaa hänestä noin 900 000 euroa, joka sopimuksen osto-oikeudessa oli määritelty hinnaksi.
Nyt AIK neuvottelee Valakarin siirrosta Pafosin kanssa uutta sopimusta. Osapuolet yrittävät päästä kompromissiin viimeistään tammikuussa ennen siirtoikkunan päättymistä.
Valakari oli muutama vuosi sitten kovassa nosteessa. Pari kautta hänellä on mennyt heikommin, mutta syksyllä hän teki paluun Suomen maajoukkueeseen hyvien AIK-esitystensä ansiosta.
AIK:n haluama pienempi sopimuksen ostosumma on merkkinä kuitenkin siitä, että Valakarin arvo on laskenut.
Lue myös:Manchester United polttanut valtavasti rahaa ilman menestystä