Suomen jalkapallomaajoukkueen hyökkääjä Marcus Forss vaihtoi tammikuussa seuraa, kun Valioliigan Brentford lainasi hänet sarjatasoa alemmaksi Hull Cityyn. Forss on ollut uuteen seuraansa tyytyväinen.
– Ihan hyvin lähtenyt käyntiin. Pari viikkoa sitten oli pieni loukkaantuminen. Se rikkoi pelin kulkua, mutta nyt on kaikki hyvin. Kun menen takaisin, odotan paljon vastuuta, Forss sanoi maanantaina Suomen maajoukkueen infossa.
Forssin suuri unelma oli päästä Valioliigaan ja se toteutuikin viime vuonna. Mutta Brentfordissa Forss ei Englannin korkeimmalla sarjatasolla tahtonut saada peliaikaa, joten tilapäinen siirto alemmalle tasolle katsottiin järkeväksi vaihtoehdoksi.
Forss halusi siirtoa itse.
– Ei ollut pelkoa, etteikö se siirto tapahtuisi. Oli siirtoikkuna aikaa löytää vaihtoehto. Oli lopussa se oikea vaihtoehto, kun kesti kauan tietää, milloin voisin lähteä, hän valotti talven siirtoprosessiaan.
Brentford teki mielenkiintoisen siirron hankittuaan riveihinsä Christian Eriksenin. Tanskan maajoukkuetähti Eriksen sai viime kesän EM-kisojen Suomi-ottelussa sydänkohtauksen ja kävi lähellä kuolemaa.
Forss tapasi Eriksenin maaliskuun alussa, mutta ei puhunut kesän kauhutapahtumista.
– Näin sen pari viikkoa sitten Brentfordissa, kun olin kuntoutuksessa. Emme puhuneet mitään siitä, vaan muista asioista, kuten miten mulla on mennyt Hullissa.
Tiistaina Forss nähtäneen tositoimissa, kun Suomi pelaa harjoitusmaaottelun Espanjan Murciassa Slovakiaa vastaan.
– Vaikea peli tulossa, mutta meillä on hyvä pläni, Forss sanoi odotuksistaan tiistain pelin suhteen.
Teksti: Otto Palojärvi
Lue myös:Glen Kamara rasismikohusta – ”Hän ei pyytänyt anteeksi”