
Ecuador onnistui lunastamaan itselleen paikan loppuvuoden jalkapallon MM-karsintoihin. Sen kisapaikka on kuitenkin vaakalaudalla.
Kisoista rannalle jäänyt Chile nosti esiin, ettei Ecuadorin puolustaja Byron Castillolla olisi maan kansalaisuutta. Näin ollen hän ei olisi ollut edustuskelpoinen MM-karsinnoissa.
Castillo pelasi kahdeksassa MM-karsintaottelussa. FIFA alun perin hylkäsi valituksen, mutta nyt se on viety järjestön valituskomission käsittelyyn.
Chile on lähettänyt lisätodisteita Castillon kansalaisuudesta. Chilen mukaan Castillolla on kaksi syntymätodistusta, jotka ovat eri nimillä ja eri maista.
Bayron Javier Castillo Segura on syntynyt 25.7.1995 Tumacossa Kolumbiassa ja Byron David Castillo Segura 10.11.1998 Ecuadorissa. Chile on lisäksi saanut käsiinsä kastetodistuksen Kolumbiassa syntyneestä Castillosta, mutta Ecuadorissa syntyneeltä sellaista ei ole Chilen mukaan olemassa.
Castillon ympärillä on ollut epäselvyyksiä ennenkin. Vuonna 2015 hän oli määrä siirtyä Norte Americasta Club Emeleciin, mutta siirto kariutui dokumenttien epäselvyyksiin. Myöhemmin samana vuonna Ecuadorin väestörekisterikeskuksen johtaja kertoi, ettei Castillon ecuadorilaista syntymätodistusta ole olemassa ja on siten väärennetty.
Ecuador saavutti 14 pistettä peleistä joissa Castillo pelasi. Mikäli FIFA:n valituskomissio katsoo Chilen valituksen aiheelliseksi, saatetaan Ecuador tuomita hävinneeksi ottelut, joissa Castillo pelasi. Samalla Chile nousisi MM-kisapaikalle.
Lue myös: FIFA hyllytti Intian jalkapalloliiton – nuorten MM-kilpailut siirtyvät
Lue myös: Brasilian ja Argentiinan keskeytettyä MM-karsintaottelua ei pelata