Suomen miesten jalkapallomaajoukkue Huuhkajat joutui Kansojen liigan kotiottelussaan Romaniaa vastaan tyytymään 1-1 -tasapeliin. Vastustaja oli pelaajien seurajoukkueiden valossa kovatasoinen, mutta Suomen peliesitys ei ollut parasta laatua.
- Oli ajoittain vähän hankala ottelu. Oli epäselvää puolustamista. Romania pääsi vähän liian helposti meidän taakse, harmitteli puolustaja Leo Väisänen.
Väisästä harmitti, ettei hyökkäyksiä saatu vietyä loppuun.
- Oltiin aika passiivisia varsinkin ekalla puoliajalla. Tokan puoliajan alku oli huono, mutta sitten pystyttiin pitämään niiden alueella palloa. Ei oltu kuitenkaan riittävän vaarallisia. Olisi pitänyt enemmän saada hyviä paikkoja aikaan. Oli vähän hankala päivä.
Romania pääsi toisella puoliajalla tasoittamaan varsin helposti. Suomen topparit hämmästelivät, kun Florin Tanase heidän edessään laittoi pallon maaliin. Tilanne hoidettiin puolustuksessa löperösti.
- En muista siitä kuin sen keskityksen. Lähdin ottamaan etualuetta. Siinä olisi ollut mies vastaan mies tilanne vähän kaikilla. Noi tulee nopeasti, kommentoi Väisänen takaiskua.
Ensin maanantaina Montenegrossa Suomi todennäköisesti tarvitsee voiton pysyäkseen Kansojen liigan B-tasolla. Väisänen tietää, missä asioissa pitää parantaa.
- Pitää päättää hyökkäykset. Jos liikaa pyöritellään tuolla, niin vastustaja pääsee hyökkäämään aika vaarallisesti. Puolustamisessa pitää olla aktiivisempaa. Rohkeampaa puolustamista, hän sanoi.
Teksti: Otto Palojärvi, Helsingin Olympiastadion
Lue myös: Apea Teemu Pukki rehellisenä – ”Jäin vähän pelin ulkopuolelle”
Tweet