Jalkapalloliitto FIFA:n entinen puheenjohtaja Sepp Blatter on avannut suunsa Qatarin MM-kisoista. Blatter oli aikoinaan myöntämässä kisoja Qatarille.
Blatter valittiin FIFA:n puheenjohtajaksi ensi kertaa vuonna 1998. Hänet valittiin jatkokaudelle 2015, mutta lopulta hän joutui eroamaan tehtävästään korruptioskandaalin vuoksi.
Blatter oli myöntämässä Venäjälle vuoden 2018 MM-kisoja ja Qatarille vuoden 2022 kisoja. Hän myöntää nyt, että se oli virhe.
Qatarin MM-kisoja on kritisoitu voimakkaasti jo vuosikausia muun muassa maan surkean ihmisoikeustilanteen vuoksi. Qatarissa on kuitenkin muitakin ongelmia.
Ensinnäkin maan ilmasto ei sovellu siihen, että kisoja voitaisiin pelata kesällä liian suuren kuumuuden vuoksi. Tämän takia kisat joudutaan pelaamaan nyt sarjakausien keskellä marraskuussa. Tämän lisäksi maa on todella pieni, eikä siellä ole riittävästi muun muassa majoitustiloja. Maassa ei ollut myöskään kisojen valintahetkellä yhtäkään mitat täyttävää stadionia.
- Se on liian pieni maa. Jalkapallon MM-kisat ovat maalle liian suuri tapahtuma, Blatter myönsi muun muassa Sky Sportsin mukaan.
Blatter itse ei aio matkustaa seuraamaan kisoja paikan päälle. Hän kertoi kuitenkin seuraavansa kisoja kotoaan Sveitsin Zürichista.
Teksti: Ville Hirvonen
Lue myös: Jalkapallon MM-kisojen lähettiläs latasi järkyttävän kommentin!
Tweet