Suomen miesten jalkapallomaajoukkue Huuhkajat hävisi Kansojen liigassa Pireuksessa Kreikalle tylyin lukemin 0-3.
Suomi pelasi ihan hyvän ensimmäisen puoliajan. Mutta Kreikka siirtyi 2-0 -johtoon kahdella ensimmäisellä maalilla. Avausmaalinsa Kreikka sai lahjaksi Suomen maalivahdilta Lukas Hradeckylta.
Toisella puoliajalla Kreikka vei ottelua selvästi. Lopulta Suomi ei saanut yhtään laukausta maalia kohti.
- No, mikä on brutaalia, 3-0 vai 6-0, vastasi Suomen päävalmentaja Markku Kanerva tv-haastattelussa, kun YLE:n haastattelija Riku Salminen totesi, että aika brutaalit luvut taululla.
Kanerva teki toki selväksi, ettei ollut tulokseen tyytyväinen.
- Totta kai olemme pettyneitä. Vastustaja oli parempi ja tehokas viimeistelyssään. Emme saaneet otteluun sellaista alkua kuin toivottiin. Luken virhe ja jouduttiin takaa-ajoasemaan. Aika aktiivisesti ja korkealta aloimme prässäämään ja Kreikka sitten pääsi prässin ohi koviin vastahyökkäyksiin, Kanerva pohti.
Suomen esitys oli lopulta valtava pettymys. Suosikkina Suomi ei otteluun lähtenyt, mutta paljon enemmän odotettiin.
Kuva: Palloliitto
Lue myös: Huuhkajia nöyryytettiin Kreikassa - Lukas Hradeckylta todella harvinainen jättimoka
Tweet