Huuhkajat ei pystynyt haastamaan Englantia, kun joukkueet kohtasivat Nations Leaguen ottelussa. Harry Kane oli Englannin sankari 2-0 päättyneessä ottelussa.
Englanti otti heti kättelyssä pallonhallinnan itselleen ja loi painetta Suomen maalille. Lukas Hradecky esitti avausjaksolla useamman huippupelastuksen ja Suomen puolustajat liukuivat pallon eteen.
Suomi pääsi muutaman kerran terävästi vastahyökkäykseen ja erityisesti komennuksen avaukseen saanut Topi Keskinen oli vahvalla pelipäällä. Keskinen pääsi ensin murtautumaan vahvasti tekopaikkaan, mutta laukaus meni niukasti ohi.
Kertaalleen VAR pelasti Suomen, kun Harry Kanen puskumaali hylättiin niukkana paitsiona.
Hieman myöhemmin Suomi pääsi ylivoimahyökkäykseen. Avauskomennuksensa innoittamana Keskinen lähti kokeilemaan laukausta, joka meni taivaan tuuliin. Teemu Pukki odotteli täysin vapaana vieressä syöttöä.
Toisella puoliajalla Huuhkajat joutui täysin puolustuskannalle. Englanti vyörytti jatkuvalla syötöllä hyökkäyksiä Suomen maalille.
Lopulta Suomen taika murtui 58. minuutilla, kun Harry Kane sai rangaistusalueen tuntumassa jalkansa vapaaksi ja latasi voimalla ylärimaa hipoen pallon verkkoon.
Kane täydensi iltaansa viimeistelemällä toisen maalin vartti ennen loppua. Kane juhlisti näin komeasti sadatta maaotteluaan.
Ottelun lopussa Englanti jatkoi vyörytystä ja näytti ajoittain leikittelevän Suomen pelaajien kanssa. Enempää maaleja ei kuitenkaan nähty.
Huuhkajien ottelut jatkuvat lokakuussa kahdella kotiottelulla Irlantia ja Englantia vastaan. Lohkon toisessa ottelussa Kreikka kaatoi Irlannin 2-0 ja jatkaa puhtaalla pelillä.
Huuhkajien kokoonpano:
Lukas Hradecky, Adam Ståhl, Arttu Hoskonen, Robert Ivanov, Jere Uronen (46. Ilmari Niskanen), Matti Peltola, Glen Kamara, Rasmus Schüller (84. Leo Walta), Fredrik Jensen (62. Robin Lod), Teemu Pukki (46. Benjamin Källman), Topi Keskinen (74. Oliver Antman)
Lue myös: Huuhkajien avauskokoonpano nimetty – miehistössä useita muutoksia
Lue myös: Hollannin maajoukkuepelaaja siirtyy Brasiliaan - näin maajoukkueluotsi kommentoi
Tweet