palkki

Kataja Basket jatkosopimukseen yhdysvaltalaispelaajan kanssa

6.07.2022 - 11:29:00

uutiskuva

Miesten Korisliigaa pelaava Joensuun Kataja Basket tiedotti tiistaina solmineensa jatkosopimuksen Rahlir Hollis-Jeffersonin kanssa. Yhdysvaltalaispelaajan sopimus on yksivuotinen.

Hollis-Jefferson pelasi Katajassa viime kaudella 32 ottelua. Niissä hänen pistekeskiarvonsa oli 12,6, jonka lisäksi hän otti keskimäärin 7,1 levypalloa ottelua kohden.

Yhdysvaltalainen nähtiin Katajan riveissä myös kaudella 2018-2019. Valmennusjohdon mukaan jo kesken viime kauden oli selvää, että Hollis-Jeffersonin toivottiin jatkavan Joensuussa.

- Hän on pelaajana todella luotettava, monipuolinen ja yksi sarjan parhaista puolustajista. Koska joukkueestamme poistui merkittävä osa kotimaisia pelaajia, on tietynlainen jatkuvuus iso asia ja koska Rahlir on kokenut, pystyy hän monin tavoin auttamaan ja johtamaan nuorta joukkuettamme, sanoi päävalmentaja Petri Virtanen seuran tiedotteessa.

Lähes kaksimetrinen yleispelaaja on Suomen lisäksi pelannut urallaan myös Luxemburgissa sekä Yhdysvalloissa. Hänen nuorempi veljensä, hyökkääjä Rondae Hollis-Jefferson pelaa NBA:ta Portland Trail Blazersin riveissä.

Lue myös:

Awak Kuierin Dallas kaatoi kärkiseuran WNBA:ssa

Lue myös:

Susijengi hyvin lähellä MM-kisapaikkaa – Lauri Markkasen rooli elokuussa ratkaiseva Susijengi hyvin lähellä MM-kisapaikkaa – Lauri Markkasen rooli elokuussa ratkaiseva


Teksti: Sport Content, Kuvat: Getty Images Sport
uutiskuva
 
uutiskuva
 
uutiskuva
 
uutiskuva
 
uutiskuva
 

uutiskuva
 
uutiskuva
 
uutiskuva
 
uutiskuva
 
uutiskuva
 
uutiskuva
 
uutiskuva
 
uutiskuva
 
uutiskuva
 
uutiskuva
 

uutiskuva
 
uutiskuva
 
uutiskuva
 
uutiskuva
 
uutiskuva
 

uutiskuva
 
uutiskuva
 
uutiskuva
 
uutiskuva
 
uutiskuva
 

uutiskuva
 
uutiskuva
 
uutiskuva
 
uutiskuva
 
uutiskuva