palkki

Tässä oli Susijengin lopullinen sijoitus EM-kisoissa

19.09.2022 - 7:40:00

uutiskuva

Espanja voitti koripallon EM-kultaa kaadettuaan loppuottelussa Ranskan pistein 88-76. Ranska sai hopeaa ja Saksa oli pronssille päihitettyään pronssiottelussa Puolan pistein 82-69.

Suomen Susijengi eteni sensaatiomaisesti puolivälieriin, joissa hävisi Espanjalle pistein 90-100. Suomi laittoi Espanjan ottelussa koville.

Suomen lopullinen sijoitus EM-turnauksessa oli seitsemäs. Puolivälieriin selviytyneistä joukkueista Suomen edelle sijoittuivat Kreikka viidenneksi ja Slovenia kuudenneksi. Italia jäi Suomen taakse kahdeksanneksi.

Serbia oli turnauksessa yhdeksäs, Turkki kymmenes, Ukraina yhdestoista ja Susijengille neljännesvälierissä hävinnyt Kroatia kahdestoista.

Montenegro oli 13:s, Belgia 14:s, Liettua 15:s ja Tshekki 16:s. Susijengiä harjoitusottelussa kurittanut Liettua oli EM-kisojen merkittävä alisuorittaja.

Alkulohkoon EM-kisoissa jäivät Israel, Bosnia-Hertsegovina, Viro, Bulgaria, Georgia, Hollanti, Unkari ja Britannia. Niiden sijoitukset olivat 17-24 tässä järjestyksessä eli Britannia oli turnauksen huonoin joukkue.

Suomi oli edellisen kerran ollut EM-koriksessa kahdeksan parhaan joukossa 1967 kotikisoissa. Silloin sijoitus oli kuudes.

Kuva: Fiba.Basketball

Lue myös: Toimittajien sana puhui – Lauri Markkanen ei kelvannut EM-kisojen tähdistöön


Teksti: Sport Content, Kuvat: Getty Images Sport
uutiskuva
 
uutiskuva
 
uutiskuva
 
uutiskuva
 
uutiskuva
 

uutiskuva
 
uutiskuva
 
uutiskuva
 
uutiskuva
 
uutiskuva
 

uutiskuva
 
uutiskuva
 
uutiskuva
 
uutiskuva
 
uutiskuva
 

uutiskuva
 
uutiskuva
 
uutiskuva
 
uutiskuva
 
uutiskuva
 

uutiskuva
 
uutiskuva
 
uutiskuva
 
uutiskuva
 
uutiskuva
 

uutiskuva
 
uutiskuva
 
uutiskuva
 
uutiskuva
 
uutiskuva
 

Livetulokset