Kansainvälinen koripalloliitto FIBA arpoi lauantaina alkulohkot tuleviin koripallon MM-kisoihin. Suomen maajoukkue Susijengi arvottiin E-lohkoon, joka pelaa Japanissa Okinawan saarella.

Lohkoarvonnassa Suomella ei varsinaisesti käynyt tuuri. Vastustajiksi arvottiin Australia, Saksa ja Japani. Jatkopaikka olisi Susijengiltä isohko yllätys.

MM-kisat pelataan Indonesiassa, Japanissa ja Filippiineillä 25. elokuuta – 18. syyskuuta. Kahdessa lohkovaiheessa pelattava alkusarja päättyy 3. syyskuuta.

Jokaisesta alkulohkoista jatkoon pääsee kaksi parasta, mutta kaikki joukkueet jatkavat pelejään alkulohkovaiheen jälkeen. Sijoille kolme ja neljä lohkoissaan päässeet joukkueet pelaavat vielä paikoista olympiakarsintoihin Pariisin 2024 kisoihin.

Suomi pelaa turnauksessa viisi ottelua riippumatta siitä, pääseekö se alkulohkostaan jatkoon. Ensimmäiset viisi otteluaan Suomi pelaa Okinawassa.Suomen kaksi jatkovastustajaa tulevat lohkosta, jossa pelaavat Slovenia, Kap Verde, Venezuela ja Georgia.

Mikäli Suomi menisi alkulohkostaan ja jatkolohkostaan jatkoon, jatkaisi se pelejään pudotuspeleissä Filippiinien pääkaupungissa Manilassa.

Koripallon MM-kisojen alkulohkot:

Lohko A: Angola, Dominikaaninen tasavalta, Filippiinit, Italia

Lohko B: Etelä-Sudan, Serbia, Kiina, Puerto Rico

Lohko C: USA, Jordania, Kreikka, Uusi-Seelanti

Lohko D: Egypti, Meksiko, Montenegro, Liettua

Lohko E: Saksa, Suomi, Australia, Japani

Lohko F: Slovenia, Kap Verde, Georgia, Venezuela

Lohko G: Iran, Espanja, Norsunluurannikko, Brasilia

Lohko H: Kanada, Latvia, Libanon, Ranska

Kuva: Fiba.Basketball

Lue myös:Koripallon MM-kisojen kohuratkaisu – Qatar oli ainoa hakija

LUE MYÖS: Näkökulma: Näin kävi Leijonien superikäluokalle – paljon pettymystä (KiekkoUutiset.fi)