Suomi jatkoi valmistautumistaan koripallon MM-kisoihin, kun se kohtasi keskiviikkona Viron.
Viro tarjosi Susijengille varsin kovan haasteen, mutta lopulta Suomi voitti ottelun kuitenkin lukemin 86-80.
Suomen ykköstähti oli tuttuun tapaanLauri Markkanen, joka heitti 29 pistettä.
Susijengin peli ei ollut lähellekään vielä valmista ja tämän Markkanen myös teki selväksi.
– Aika kaukana se valmiista oli, Markkanen sanoi suoraan Koripalloliiton tiedotteessa.
– Paljon tuli merkkausvirheitä ja tiedettiin kokemuksesta, että Viro pystyy tekemään meidän pelaamisestamme vaikeaa. Kaikki kunnia Virolle tästä illasta, mutta kertoo sekin ihan hyvää, että voidaan vähän heikommallakin pelillä hakea voitto, Markkanen jatkoi.
PäävalmentajaLassi Tuovioli samoilla linjoilla.
– Meidän pitää muistaa isompi kokonaisuus. Tämä peli on osa pidempää oppimisprosessia ja saimme tästäkin ottelusta paljon aineksia, joista parantaa tulevaisuudessa, hän sanoi.
Kuva: FIBA

































