Koripallon MM-turnauksen jatkosarjalohkot vietiin sunnuntaina päätökseen. Merkittävin yllätys oli Liettuan voitto Yhdysvaltojen NBA-tähdistä, mutta jatkopaikkojen kannalta sen ottelun tuloksella ei ollut merkitystä.
Turnausta jatketaan Filippiinien pääkaupungissa Manilassa tiistaina ja keskiviikkona pelattavilla puolivälieräotteluilla. Nyt edetään kerrasta poikki -menetelmällä eli voittaja jatkaa mitalipeleihin ja häviäjät pelaavat enää sijoitusotteluita sijoista 5-8.
Liettua ja Serbia kohtaavat tiistaina ensimmäisessä puolivälieräottelussa, joka alkaa kello 11.45 Suomen aikaa. Toinen tiistain puolivälieräottelu Italia-Yhdysvallat alkaa kello 15.40
Keskiviikkona kello 11.45 alkavassa puolivälieräottelussa kohtaavat Saksa ja Latvia. Toisessa kello 15.30 alkavassa puolivälieräottelussa vastakkain ovat Kanada ja Slovenia.
Välieräottelut pelataan Manilassa perjantaina. Mitaliottelut ovat ohjelmassa sunnuntaina.
Lue myös:Lassi Etelätalolle lohtua – ”Koko kausi oli niin surkea”