palkki

Rafael Nadal jatkaa historiallista Grand Slam -jahtia Wimbledonissa - "Se ei ole ensisijainen tähtäin"

23.06.2022 - 9:06:00

uutiskuva

Kesäkuun alussa Ranskan avoimen tennisturnauksen jo 14. kertaa urallaan voittanut espanjalainen juhli myös kauden ensimmäisen Grand Slam -turnauksen voittoa Australiassa. Vastaava putki on ensimmäinen 36-vuotiaan espanjalaisen pitkällä uralla ja maanantaina alkavassa Wimbledonin tennisturnauksessa hän tavoittelee sille jatkoa.

Nadal elättelee tällä hetkellä toiveita tarunhohtoisen Rod Laverin 1960-luvulla tekemän tempun toistamisesta. Laver on ainoa miespelaaja, joka on onnistunut valloittamaan kaikki Grand Slam -turnaukset saman kalenterivuoden aikana.

Nadalin hienon putken jatkuminen edellyttää uran kolmatta voittoa Wimbledonin tennisturnauksesta. Aiemmista kerroista on ehtinyt kulua aikaa, sillä Nadal voitti turnauksen vuosina 2008 ja 2010.

Espanjalaisen valmentaja Carlos Moya kommentoi suojattinsa voittoputkea Eurosportin haastattelussa. Hänen mukaansa historiallinen voittoputki ei ole päällimmäisenä tennislegendan mielen päällä.

- Hän ei menetä yöuniaan sitä ajattellessa. Etenemme vähä vähältä, emmekä puhu siitä keskenämme. Se ei ole ensisijainen tähtäin, vaikka emme tietystikään luovuta sen suhteen, Moya sanoi.

Nadal ei ole esiintynyt ATP-kiertueella Pariisin voiton jälkeen. Moya on kuitenkin luottavainen Nadalin pelikunnon suhteen.

- Meillä oli hyvä harjoitusviikko Mallorcalla, vaikka tietysti nurmi siellä on erityyppistä kuin Wimbledonissa. Häneltä voi vaatia hieman totuttelua Englannin nurmikenttien haltuunottamiseen, Moya sanoi.

Lue myös:

Venäläispelaajat mukaan US Openiin - Novak Djokovicin osallistuminen vaakalaudalla


Teksti: Sport Content, Kuvat: Getty Images Sport
uutiskuva
 
uutiskuva
 
uutiskuva
 
uutiskuva
 
uutiskuva
 

uutiskuva
 
uutiskuva
 
uutiskuva
 
uutiskuva
 
uutiskuva
 
uutiskuva
 
uutiskuva
 
uutiskuva
 
uutiskuva
 
uutiskuva
 

uutiskuva
 
uutiskuva
 
uutiskuva
 
uutiskuva
 
uutiskuva
 

uutiskuva
 
uutiskuva
 
uutiskuva
 
uutiskuva
 
uutiskuva
 
uutiskuva
 
uutiskuva
 
uutiskuva
 
uutiskuva
 
uutiskuva