palkki

Peli kulkee ja juttu luistaa - Harri Heliövaara teki upeaa historiaa

8.07.2024 - 14:51:00

uutiskuva

Harri Heliövaara on raivannut brittiparinsa Henry Pattenin kanssa tiensä Wimbledonin tennisturnauksen miesten nelinpelin puolivälieriin.

Heliövaara ja Patten peittosi kolmannella kierroksella brasilialaisparin Rafael Matos/Marcelo Melon 7-6(1), 6-2.

Legendaarisen turnauksen nelinpelin puolivälieräpaikka on Heliövaaran ensimmäinen. Hän on ollut myös kahdeksan parhaan joukossa Ranskan avoimissa ja US Openissa 2022. Nyt on haussa ensimmäinen välieräpaikka.

- Ensimmäistä kertaa legendaarisen Wimbledonin puolivälieriin; kaksi edellistä kertaani päättyi kolmannelle kierrokselle, mutta tänään tehtiin selväksi ettei niin käy, Heliövaara kommentoi Tennisliiton verkkosivuilla.

Heliövaara ja Patten eivät ole hävinneet turnauksessa vielä erääkään.

- Pelasimme tosi hyvän matsin jälleen, ihan sillä pelikirjalla kuten pitikin. Ensimmäisessä erässä en palauttanut ihan niin hyvin, jonka johdosta emme saaneet murtoa, vaikka tuntui, että pääsemme hyvin syöttöihin käsiksi. Tie-break oli mieletön ja toisessa erässä ei jäänyt epäselvää. Pelasimme älyttömän hyvin, makea fiilis. Kentät suurenee, pelit menee tärkeämmäksi ja meidän peli paranee.

Puolivälierässä suomalais-brittipari haastaa neljänneksi sijoitetut ja hallitsevat Ranskan avointen mestarit Mate Pavicin ja Marcelo Arevalon.

- Tosi kova pari. Ehdottomasti kovin testi tähän mennessä tulossa vastaan. Kuitenkin edelleen, jos me pelataan tällä tasolla, ei kukaan meitä vastaan halua pelata, Heliövaara painottaa.

Lähde: Tennisliitto

Lue myös: Wimbledonissa on nähty isoja yllätyksiä


News content: Sport Content Oy, info@sportcontent.fi
Business: Sportpoker Oü, info@sportti.com
Image credits: Getty Images Sport

uutiskuva
 
uutiskuva
 
uutiskuva
 
uutiskuva
 
uutiskuva
 

uutiskuva
 
uutiskuva
 
uutiskuva
 
uutiskuva
 

Joko vihdoin, Valtteri Bottas?

20.07.2024 19:22:45
uutiskuva
 
uutiskuva
 
uutiskuva
 
uutiskuva
 
uutiskuva
 
uutiskuva
 

Valtteri Bottakselta loistava veto

20.07.2024 17:22:04

uutiskuva
 
uutiskuva
 
uutiskuva
 
uutiskuva
 
uutiskuva
 

uutiskuva
 
uutiskuva
 
uutiskuva
 
uutiskuva
 
uutiskuva
 
uutiskuva
 
uutiskuva
 

Tuukka Taposelle ikävä takaisku

20.07.2024 14:56:32
uutiskuva
 
uutiskuva
 
uutiskuva
 

Livetulokset