palkki

Emil Ruusuvuoren myötä Suomi voinee heittää pyyhkeen kehään

5.09.2024 - 9:10:00

uutiskuva

Viime vuonna Suomessa juhlittiin miesten tennismaajoukkueen huikeaa menestystä Davis Cupissa. Vastoin kaikkia odotuksia Suomi eteni aina finaaliturnaukseen saakka ja menestyi siinäkin hyvin.

Tänä vuonna vastaavaa tennishehkutusten syksyä ei liene odotettavissa. Tämän sinetöi osaltaan Emil Ruusuvuori, joka keskiviikkona kertoi X-palvelussa keskeyttävänsä kautensa.

US Openin jo väliin jättänyt Ruusuvuori kertoi olevansa loppuvuoden sivussa ylikuormituksen takia. Hän korostaa haluavansa keskittyä fyysiseen ja henkiseen terveyteensä, koska työn ja palautumisen suhde ei ole ollut kohdallaan.

Ruusuvuori ei pelaa ensi viikolla Davis Cupin turnauksessa, mutta on kuitenkin joukkueen mukana tukena matkalla. Hän korostaa joukkueen olevan itselleen tärkeä.

Suomen kärki tenniksessä on kapea. ATP-rankingissa sijalla 125 oleva Otto Virtanen on kaksinpelissä grand slam-tason pelaaja ja Harri Heliövaara on nelinpelissä maailman eliittiä, kuten sensaatiomainen Wimbledonin mestaruus osoittaa.

Sitten mennäänkin rajusti alaspäin. Eero Vasa on ATP-rankingissa sijalla 706 ja Patrick Kaukovalta 853. Suomella on vain neljä pelaajaa tuhannen parhaan joukossa.

Pessimisti ei pety, jos arvioi, ettei jakoa jatkoon Davis Cupissa suomalaisilla ensi viikolla ole.

Lue myös: Dani Carvajal vihjaa jättävänsä Real Madridin


News content: Sport Content Oy, info@sportcontent.fi
Business: Sportpoker Oü, info@sportti.com
Image credits: Getty Images Sport

uutiskuva
 

Real Madridilta surkea uutinen

8.10.2024 14:03:30
uutiskuva
 
uutiskuva
 

Harri Heliövaaralle iso pettymys

8.10.2024 13:19:49
uutiskuva
 
uutiskuva
 

uutiskuva
 
uutiskuva
 
uutiskuva
 

Ferrari hehkuttaa Tuukka Taposta

8.10.2024 11:39:46
uutiskuva
 
uutiskuva
 
uutiskuva
 
uutiskuva
 
uutiskuva
 
uutiskuva
 
uutiskuva
 

uutiskuva
 
uutiskuva
 
uutiskuva
 
uutiskuva
 
uutiskuva
 

uutiskuva
 
uutiskuva
 
uutiskuva
 
uutiskuva
 
uutiskuva
 
uutiskuva
 
uutiskuva
 
uutiskuva
 
uutiskuva
 

Huuhkajia voi odottaa karu näky

7.10.2024 22:26:55
uutiskuva
 

Livetulokset