Ampumahiihtäjä Mari Ederin uran jatko on puhuttanut urheilupiireissä kevään ja kesän mittaan. Eder päivitti tämänhetkisiä kuulumisiaan Instagram-tilillään.
Ederin nimi ei ollut mukana, kun Suomen Ampumahiihtoliitto tiedotti toukokuussa maajoukkueiden kokoonpanosta. Hän ei myöskään hakenut juhannuksen alla jaettuja Opetus- ja kulttuuriministeriön urheilija-apurahoja.
- En hakenut urheilija-apurahaa tänä keväänä, koska minusta tuntui, että riippumatta siitä mitä päätän urani jatkosta, se ei ole enää minua varten, Eder kirjoitti.
Samalla hän kertoi aloittavansa kesän aikana uuden projektin yhdessä puolisonsa kanssa. Eder korostaakin, että tällä hetkellä hänellä on elämässä myös muita kuin urheilullisia tavoitteita.
Se ei kuitenkaan sulje pois urheilu-uran jatkumista. Julkaisussaan Eder kertoo palanneensa harjoittelun pariin kevään aikana. Tällä hetkellä hän pitää oven avoinna eri suuntiin, eikä hän vielä pysty takaamaan kilpailevansa ensi talvena.
- Jos aion kilpailla ensi talvena, tiettyjen harjoituksellisten asioiden ja tavoitteiden on toteuduttava kesän aikana. Jäänee siis nähtäväksi mitkä asiat vie mennessään ja nähdäänkö minua vielä viivalla, Eder kirjoitti.
Lue myös:
Apurahoja jaettiin 90 Suomen talviurheilijalle – 12 sai täyspotin
Lue myös:
Suomalaisten rakastama perinnelaji katoamassa talviolympialaisten ohjelmasta?
Tweet