Suomen mäkimiehet ovat aloittaneet kautensa hyvin. Sunnuntaina Norjan Lillehammerissa hypättiin suurmäen kilpailu.
Antti Aalto oli paras suomalainen Lillehammerissa. Hän sijoittui 16. sijalle.
Kyseessä oli kauden toiseksi paras suomalaissijoitus. Neljässä hypätyssä kisassa vähintään yksi suomalainen on aina edennyt toiselle kierrokselle.
STT:n mukaan vire on suorastaan historiallinen, sillä näin hyvin Suomen mäkimiehet ovat edellisen kerran avanneet kauden 2014-2015.
Eetu Nousiainen avasi sunnuntaina pistetilinsä. Hän oli 29:s.
Niko Kytösaho ei sen sijaan tällä kertaa päässyt toiselle kierrokselle. Hän oli 31:s.
Sunnuntain kilpailun voitti Itävallan Stefan Kraft. Hän otti nyt jo neljännen voittonsa tällä kaudella. Saksan Andreas Wellinger oli toinen ja Itävallan Jan Hörl kolmas.
Tweet