Moni pitää Matti Nykästä yhä kaikkien aikojen parhaana mäkihyppääjänä. Matin meriitit puhuvat tietysti puolestaan.

Mäkihypyn kovimpana kilpailuna pidetyn Keski-Euroopan mäkiviikon Nykänen voitti kuitenkin vain kahdesti. Janne Ahonen, joka ei voittanut olympiakultaa, oli mäkiviikon ykkönen peräti viidesti.

MAINOS - SISÄLTÖ JATKUU ALLA

Nykänen oli mäkiviikon ykkönen 1983 ja 1988. Hän sijoittui mäkiviikolla toiseksi 1985, jolloin hävisi täpärästi Jens Weissflogille sekä 1989, jolloin suuryllättäjä Risto Laakkonen oli häntä niukasti parempi.

Nykänen olisi todennäköisesti voittanut mäkiviikon 1986. Hän hallitsi sitä kautta tammikuusta alkaen selvästi, mutta mäkiviikolla hän ei päässyt hyppäämään.

Nykänen jätettiin kurinpitosyistä mäkiviikolta kotiin. Joulukuussa 1985 hänen alkoholinkäyttönsä riistäytyi Kanadan Thunder Bayn avausosakilpailujen yhteydessä käsistä.

Matti Pulli muisteli 2001 julkaistussa Voittohyppy-kirjassaan Nykäsen olleen Pohjois-Amerikan kiertueella erittäin rauhaton ja aggressiivinen ja näyttäneen mieltään joka käänteessä.

Hotellihuoneessa Nykänen paiskasi kulhossa olleet pähkinät Pullin naamalle. Suomen toinen valmentaja Kari Ylianttila raivostui ja tarttui Nykästä kurkusta kiinni.

Myöhemmin yöllä Nykänen yritti vielä tunkeutua mäkivalmentajien huoneeseen ikkunan kautta. Ikkunoita suojanneet kalterit estivät tämän, mikä Pullin mukaan oli onni, koska Nykäsen ja Ylianttilan yhteenottoa hän ei olisi onnistunut estämään.

Nykänen lähetettiin Pohjois-Amerikasta kotiin kesken kiertueen. Helsinki-Vantaan lentoasemalla hän vastasi ”ehkä otin, ehkä en”, kun alkoholin käytöstä tiedusteltiin.

Vuotta myöhemmin joulukuun lopulla 1986 Nykästä ei jätetty mäkiviikolta kotiin, vaan hänet piti suorastaan anella sinne. Joulunvietossa alkoholinkäyttö oli riistäytynyt Matilta käsistä. Voittohyppy-kirjan mukaan hän ilmoitti krapulan tunnekuohussaan, että suunnitelmiin oli tullut muutos, eikä mäkiviikolle lähdettäisi.

Lopulta Nykänen saatiin matkaan, mutta suksensa hän unohti kotiin. Kun paikan päällä Nykäselle saatiin varasukset, ilmoitti hän, ettei suostu jugoslavialaisilla suksilla hyppäämään.

Nykänen suostui lopulta mäkeen, mutta ei menestynyt. Hänen sooloilunsa kiertueella johti lopulta siihen, että hänet lähetettiin kotiin kesken mäkiviikon.

Suomessa kansa raivostui. Matti Pulli sai tappouhkauksia.

Nykänen lähti harjoittelemaan Seura-lehden toimittajan seurassa Sri Lankaan ja voitti helmikuussa MM-kisoissa normaalimäen hopeaa sekä joukkuemäen kultaa. Maailmancupin pisteissä Nykänen sijoittui kaudella 1986-87 kuudenneksi, vaikka puolet kisoista jäi häneltä väliin.

Seuraavalla kaudella Nykänen jätti törttöilyt vähemmälle ja oli täysin ylivoimainen. Mäkiviikolla tuli ylivoimainen voitto ja Calgaryn olympiakisoista kolme kultamitalia.

Jos Nykänen olisi ollut mukana samalla intensiteetillä kahdella edelliskaudella, olisi hän todennäköisesti mäkiviikon nelinkertainen voittaja.

Teksti: Otto Palojärvi

Lue myös:Toni Nieminen hullaannutti Suomen – Hjallis Harkimo keksi hölmön idean

LUE MYÖS: Näkökulma: Jukka Jalonen pääsee yrittämään julmaa temppua (KiekkoUutiset.fi)