Kerttu Niskasen hyvä alkukausi sai jatkoa, kun hän sijoittui toiseksi Tour de Skin 15 kilometrin perinteisen hiihtotavan yhteislähtökilpailussa. Niskanen varmisti toisen sijansa hienolla loppukirillä.

Kilpailun ratkaisut jäivät viimeiselle kilometrille, kun vahvana sprinttihiihtäjänä tunnettu Jessie Diggins pääsi loppusuoralle ensimmäisenä eikä luovuttanut paikkaansa. Sitä ennen Astrid Öyre Slind ja Therese Johaug yrittivät pariin otteeseen irtiottoa, mutta tuloksetta. Niskanen kertoi Viaplayn haastattelussa kilpailun jälkeen, ettei rata ollut täysin hänen mieleensä.

MAINOS - SISÄLTÖ JATKUU ALLA

– Ei ole helppo rata. Paljon tasatyöntöä eikä siinä ole kiva olla keulilla. Sitten, kun mennään metsään, niin ne kaksi ensimmäistä nousua siihen alkuun ovat aika jyrkkiä. Radasta löytyy vähän sellaisia ääripäitä – on sellaista tosi helppoa ja sitten on niitä jyrkkiä kohtia. Ei ole mielestäni maastohiihtoon hirveän huikea rata.

Rataprofiili vaikutti osaltaan siihen, ettei ratkaisevia irtiottoja nähty ennen viimeistä kilometriä. Pääjoukkoon kuului lopussa vielä kahdeksan hiihtäjää.

– Ei kukaan kyllä halunnut lähteä vetämään ja itsekin pelkäsin, että tuleeko siihen kuinka iso lössi taistelemaan kolmen parhaan joukkoon. Tosi hiljaa tultiin tuo alamäki alas ja kyttäiltiin. Koetin pitää pään kylmänä.

Yksi kilpailun ratkaisuhetkistä nähtiin muutama kilometri ennen maalia, kun Slind ja Johaug iskivät ylämäessä. He saivat pienen hajuraon, mutta Diggins ja Niskanen pystyivät kuromaan etumatkan kiinni.

– Jäin sen loivan nousun alussa vähän pussiin ja huomasin Slindin ja Johaugin juttelevan,vähän säikähdin, jos he pistävät tallan pohjaan ja muut jää. Kyllä ne yritti, mutta onneksi Diggins sai vähän virtaa eikä ero ollut niin paljon, ja pystyttiin saamaan Norjan kaksikon kiinni. Oli siinä rajoilla, että sen pystyi vielä ajamaan kiinni. Huomasin, että minulla oli tekemätön paikka, olin pussissa enkä halunnut lähteä hötkyilemään ja toivoin, etteivät he liian kovaa lähde vetämään, Niskanen kertasi kilpailun ratkaisuhetkiä.

Niskanen on aloittanut Tourin vahvasti ja on kokonaiskilpailussa toisena Digginsin perässä.

Lue myös: Ruotsin Tour de Skille lisää loskaa niskaan – tähtihiihtäjä keskeyttää

Lue myös: Kerttu Niskanen taisteli palkintopallille Tour de Skillä

LUE MYÖS: Analyysi: Edmonton Oilersilla on dilemma nimeltä ykkösmaalivahti (Siniviiva.fi)