Kristiina Mäkelä piti pintansa kotikentällään Orimattilassa ja voitti Tähtien kisojen naisten kolmiloikan tuloksella 14,12. Sen Mäkelä ponnisti 3,1 metriä sekunnissa puhkuneeseen vastatuuleen.

– Se on oikeasti tosi kova hypätä 14,12 kolme metriä sekunnissa puhaltaneeseen vastatuuleen, Mäkelä kommentoi Urheiluliiton tiedotteessa.

MAINOS - SISÄLTÖ JATKUU ALLA

Mäkelää, kuten kilpailun järjestäjiä harmitti, ettei hyppysuuntaa pystytty kääntämään. Tuulen suunta oli päinvastainen, kuin säätiedotus ennusti.

– Tavoitteena oli kauden paras ja kun saavuin kentälle, oli tunne, että tänään lähtee. Mutta sitten tuuli harmillisesti kääntyi. Nyt olisi ollut hyvä ja tasainen tuuli, mutta hyppysuuntaa ei voinut enää vaihtaa. Totesin tilanteen ja päätin hypätä hyvän harjoituksen.

Dominicalainen Thea LaFond oli toinen tuloksella 14,03 ja Vaasan Vasaman Emma Pullola kolmas 12,94 kantaneella hypyllä. Nämäkin tulokset syntyivät napakkaan vastatuuleen.

Mäkelälle kilpailu oli samalla MM-kilpailujen kenraaliharjoitus. Mäkelä ei kilpaile Oulun rankingkisoissa viikonvaihteessa, vaan uskoo pääsevänsä Eugenen MM-kilpailuihin rankingin kautta.

– Näin päätettiin jo ennen tätä kisaa. Jos rankingissa tulee kymmenen naista ohi, ei voi sanoa kuin, että oho, Mäkelä sanoi.

MM-kilpailuihin Mäkelä on lähdössä luottavaisena.

– Tämä on tätä minun perustekemistäni. Tällaista hyppään kuin täällä ja sillä MM-kisoissa ollaan finaalissa. Sitten kokeilen, jos finaalissa olisi vihdoin minun päiväni, Mäkelä sanoi.

Lähde: SUL:n tiedote

Lue myös:MM-finaaliin! Matti Mattsson Ylelle: ”Niitä hetkiä, minkä takia itseä rääkätään”

LUE MYÖS: Näkökulma: Patrik Laineesta tuli iso ongelma (KiekkoUutiset.fi)