Sveitsiläissprintteri Alex Wilson on saanut neljän vuoden kilpailukiellon kiellettyjen aineiden käytöstä. Wilsonin todettiin käyttäneen anabolisia steroideja.
Wilson antoi positiivisen testinäytteen maaliskuussa 2021. Hänen näytteensä sisälsi trenboloni nimistä anabolista steroidia.
Hän sai kuitenkin jatkaa kilpailemista, sillä hän väitti aineen päässeen häneen syötyään pilaantunutta lihaa Las Vegasissa. Hän sai ehdollisen kilpailukiellon ja oli määrä kisata Tokion olympialaisissa.
Hieman ennen kilpailua kansainvälinen antidopingliitto WADA sekä yleisurheiluliitto kielsivät hänen osallistumisensa olympialaisiin ehdollisen kilpailukiellon aikana.
Sveitsin olympiakomitea on nyt päätöksessään todennut, että Wilson otti dopingia tarkoituksella ja asetti hänet neljän vuoden kilpailukieltoon. Kilpailukielto on voimassa huhtikuuhun 2025 saakka.
31-vuotias Wilson voitti vuoden 2018 EM-kilpailuissa pronssimitalin 200 metrin matkalla.
Lue myös: Samuli Samuelsson tykitti uuden 100 metrin SE:n – ”Uskomatonta!”
































