Maailman menestyneimpiin kestävyysjuoksijoihin lukeutuva Mo Farah avautui taustoistaan BBC:n tuottamassa uutuusdokumentissa. Hän paljasti muun muassa, että nimi, jolla maailma hänet tuntee, on peräisin salakuljettajilta.

Ison-Britannian lipun alla urheillut Farah kertoi haluavansa paljastaa totuuden taustoistaan millä hinnalla hyvänsä.

MAINOS - SISÄLTÖ JATKUU ALLA

– Totuus on, että synnyin Somaliassa nimellä Hussein Abdi Kahin. Huolimatta siitä mitä olen aiemmin sanonut, vanhempani eivät ikinä asuneet Iso-Britanniassa, juoksija kertoi.

Nelinkertainen olympiavoittaja kertoi, että hänen isänsä menehtyi Somalian sisällissodassa, kun hän itse oli 4-vuotias. Perhe hajautui ja Farah kertoi dokumentissa, että hänen nykyinen perheensä on tärkein syy sille, että hän päätti avautua menneisyydestään.

Tuleva juoksija salakuljetettiin Eurooppaan hänen ollessa 9-vuotias. Hänet salakuljetti Isoon-Britanniaan nainen, jonka käskystä hän käytti maahan saapuessaan myöhemmin tutuksi tullutta nimeä, Mohammed Farah. Somaliasta saapuneen lapsen oli tarkoitus mennä uudessa maassa sukulaisten luo, joiden yhteystiedot hänellä oli mukana paperilla.

– Kun pääsimme tämän naisen taloon, hän otti yhteystiedot minulta, repi ne aivan minun edessäni ja heitti roskiin. Sillä hetkellä tiesin olevani pulassa, juoksija kertoi.

Hän jäi salakuljettaneen naisen perheeseen, jossa hänen olonsa olivat huonot. Hän joutui huolehtimaan perheen lapsista, jotta sai syödäkseen. Myös jatkuva uhkailu oli osa hänen arkeaan uudessa maassa.

Farahin auttoi toisen perheen huostaan lopulta hänen liikunnanopettajansa Alan Watkinson. Hän kertoi dokumentissa, että se oli käänteentekevä hetki, jolloin kaikki muuttui paremmaksi. Siitä alkoi myös täysipainoinen keskittyminen juoksuun.

– Se mikä todella pelasti minut ja mikä teki minusta erilaisen oli se, että pystyin juoksemaan, olympiavoittaja kertoi.

Lue myös:

Samuli Samuelsson tykitti uuden 100 metrin SE:n – ”Uskomatonta!”

LUE MYÖS: Näkökulma: Jukka Jalonen pääsee yrittämään julmaa temppua (KiekkoUutiset.fi)