palkki

Suomalaisnuorukaisilta vahva esitys keihäänheiton MM-kisoissa

3.08.2022 - 8:39:00

uutiskuva

Yleisurheilun alle 20-vuotiaiden MM-kilpailujen tiistai-iltana parhaiten Suomen joukkueesta onnistui Sjundeå IF:n Emilia Karell. Hän sijoittui naisten keihäänheitossa kahdeksanneksi tuloksella 53,26 Calissa, Kolumbiassa. Helsingin IFK:n Vivian Suominen oli MM-finaalin 11:s heitettyään 51,26.

Kumpikin suomalainen heitti tämän vuoden toiseksi parhaan tuloksensa. Mitalikaan ei Karellilta kovin kauas jäänyt, sillä pronssimitaliin oikeutti tulos 55,11.

Serbian Adriana Vilagos oli aivan omaa luokkaansa ja uusi viimevuotisen maailmanmestaruutensa uudella kisaennätyksellä 63,52.

Kuivasjärven Auran Ronja Koskelan ja Vammalan seudun Voiman Veera Mattilan polku eteni naisten 800 metrin alkueristä välieriin, mutta siellä tie nousi pystyyn.

Koskela oli oman eränsä kuudes ajalla 2.07,21. Hän juoksi ensimmäisen kierroksen viimeisenä, mutta tiiviissä tuntumassa kärkeen. 400 metriä Koskela ohitti ennätystään enteilleessä väliajassa 60,5 sekuntia.

Takasuoralla eroa kärkeen alkoi nopeasti syntyä. Loppusuoralla Koskela kuitenkin kiri vielä kuudenneksi. Erän voitti Yhdysvaltain Roisin Willis ajalla 2.02,49. Aikavertailusta finaaliin pääsi ajalla 2.02,12.

Mattila keskeytti juoksunsa. Mattila ja Koskela edustavat molemmat vielä Suomea 4x400 metrin viestinjuoksussa yhdessä Katriina Wrightin ja Aada Ahon kanssa.

Koskelan sijoitus 24 juoksijan välierissä oli 16:s.

Jyväskylän Kenttäurheilijoiden Joonas Lapinkero sijoittui helteisessä miesten kymmenottelussa 18:nneksi pistein 6751. Lämpötila oli suuren osan kilpailuja 30 asteen tuntumassa.

Lapinkero avasi toisen kilpailupäivän aitomalla 110 metriä 14,51. Kiekkoa hän heitti 36,18, ylitti seipään avulla 390 senttiä ja heitti keihästä 46,25. Päätöslajissa 1500 metrin juoksussa Lapinkeron aika oli 4.51,36.

Hollannin Gabriel Emmanuel paransi ennätystään roimasti 455 pistettä ja voitti maailmanmestaruuden pistein 7860. Jacob Thelander ja Elliot Duvert ottelivat Ruotsille hopeaa ja pronssia.

Lähde: SUL:n tiedote

Lue myös: Nyt tärähti hurja ME-aika 100 metrillä - ja millä tavalla!


Teksti: Sport Content, Kuvat: Getty Images Sport
uutiskuva
 
uutiskuva
 
uutiskuva
 
uutiskuva
 
uutiskuva
 

uutiskuva
 
uutiskuva
 
uutiskuva
 
uutiskuva
 
uutiskuva
 
uutiskuva
 
uutiskuva
 
uutiskuva
 
uutiskuva
 
uutiskuva
 

Nyt oli ME todella lähellä!

10.08.2022 21:49:35

uutiskuva
 
uutiskuva
 
uutiskuva
 
uutiskuva
 
uutiskuva
 

uutiskuva
 
uutiskuva
 
uutiskuva
 
uutiskuva
 
uutiskuva
 

uutiskuva
 
uutiskuva
 
uutiskuva
 
uutiskuva
 
uutiskuva