palkki

Nooralotta Neziri leikkauspöydällä - näin hän kommentoi uransa jatkoa

4.08.2022 - 9:00:00

uutiskuva

Aitajuoksija Nooralotta Neziriä kiusannut kantapäävaiva hoidettiin leikkauksella alkuviikosta Helsingissä. Kantapää alkoi kiusata jo viime syksynä ja kipeytyi kevään Yhdysvaltain harjoitusleirillä ja kilpailukauden alussa niin paljon, että Neziri päätti kauden toukokuun lopussa Lahdessa.

- Se ei ole varsinaisesti Haglundin kantapäänä tunnettu vamma, mutta samantyyppinen. Terävä kantaluu painaa koloa akillesjänteeseen, Neziri kertoo Urheiluliiton tiedotteessa.

Neziri koetti hoitaa vammaa levolla, mutta se ei toiminut.

- Siellä oli paha tulehdustila, vaikka olin levännyt yli kaksi kuukautta. Leikkauksessa kantaluuta hiottiin ja sieltä poistettiin limapussi. Onneksi leikkauksessa ei tullut vastaan mitään negatiivisia yllätyksiä, Neziri toteaa.

Nyt Nezirillä on edessään pitkä kuntoutus, jota hän ei yritä kiirehtiä.

- Kuntoutukseen menee ainakin kolme kuukautta. Jos kaikki menee hyvin, pääsen silloin aloittelemaan kunnon juoksemista, Neziri kertoo.

- En kuitenkaan tähtää tulevaan hallikauteen. Kuntoutuminen voi olla nopeaakin, mutta haluan antaa sille aikaa. Minulla on ollut vaikeuksia kahden kauden ajan. Olen siksi päässyt juoksemaan vain kaksi hallikautta, mutta en yhtään kesän kilpailukautta.

Viime vuonna Nezirin kauden keskeytti selkävaiva ja siitä juontanut takareisivamma.

Vaikka Neziri joutuu odottelemaan juoksuharjoittelun alkua pitkälle syksyyn, muuta harjoittelua hän voi tehdä jo syyskesällä.

- Tässä tulee nyt kaksi viikkoa pakollista lepoa. Olkoon tämä minulle ylimenokausi. Sen jälkeen alan tehdä, mitä pystyn ja kuntoutan jalkaa fysioterapeutti Jarmo Ahosen johdolla, Neziri sanoo.

- Ura jatkuu ja tähtäin on juosta ennätysaikoja, mutta tässä vaiheessa kuntoutusta pitkän tähtäimen suunnitelmia on hankala tehdä. Keskityn nyt kuntouttamaan jalan kunnolla.

Viime syksystä lähtien Neziri on harjoitellut itävaltalaisen Philipp Unfriedin ryhmässä. Nezirin kantapäävamman operoi ortopedian ja traumatologian erikoislääkäri Oliver Michelsson Terveystalolla.

Lähde: SUL:n tiedote

Lue myös: Saga Vanninen on kiinni MM-kullassa - runttasi huippuajan vastatuuleen

Lue myös: Myrsky vesitti MM-finaalin - suomalaisurheilijan h-hetki siirtyi päivällä


Teksti: Sport Content, Kuvat: Getty Images Sport
uutiskuva
 
uutiskuva
 
uutiskuva
 
uutiskuva
 
uutiskuva
 

uutiskuva
 
uutiskuva
 
uutiskuva
 
uutiskuva
 
uutiskuva
 
uutiskuva
 
uutiskuva
 
uutiskuva
 
uutiskuva
 
uutiskuva
 

uutiskuva
 
uutiskuva
 
uutiskuva
 
uutiskuva
 
uutiskuva
 

uutiskuva
 
uutiskuva
 
uutiskuva
 
uutiskuva
 
uutiskuva
 

uutiskuva
 
uutiskuva
 
uutiskuva
 
uutiskuva
 
uutiskuva