Entinen huippuyleisurheilija Sirkka Norrlund on kuollut. Hän oli kuollessaan 79-vuotias.
Norrlundin tähtihetket osuivat 1960- ja 70-luvuille. Hän voitti urallaan uskomattomat 23 ulkoratojen Suomen mestaruutta.
Hänen erikoisuutena olivat aitalajit, joissa hän niitti runsaasti menestystä. Mestaruuksista kahdeksan tuli 80 metrin aitajuoksussa, neljä 100 metrin aitajuoksussa ja neljä 200 metrin aitajuoksussa.
Sileillä matkoilla tuli neljä mestaruutta; 100 metrillä yksi ja 200 metrillä kolme. Lisäksi hän voitti viisiottelussa kolme mestaruutta.
Vuonna 1968 hän sivusi 200 metrin aitojen maailmanennätystä ajalla 27,2. Hänellä oli nimissään myös useita Suomen ennätyksiä.
Vaasan Vasaman urheilija oli tuttu näky myös arvokisoissa. Hän oli mukana Tokion olympialaisissa vuonna 1964 sekä kolmissa EM-kisoissa. Hänen parhaaksi arvokisasaavutuksekseen jäi 100 metrin aitojen kahdeksas sija vuoden 1969 EM-kisoissa.
Norrlundin kuolemasta uutisoi Vaasan Vasama.
Lue myös: Helsingin olympiakisojen kultamitalisti on kuollut
Lue myös: Virolainen yleisurheilulegenda on kuollut
Tweet