Pika-aituri Nooralotta Neziri tavoittelee 13 sekunnin rajan alittamista ennen Rooman EM-kilpailuja. Hän kilpailee seuraavaksi Jyväskylän Motonet GP:ssä keskiviikkona.

Nezirillä on keväältä takana kaksi kilpailua. Paras noteeraus on toistaiseksi 13,14.

– Ekalle aidalle tulo on ollut tosi hyvä, eka aitaväli huono, keskivaihe hyvä ja loppu sitten vaikea. Uskon, että tämä kaikki korjaantuu sillä, että saan eka aitavälin ja alun kuntoon, Neziri kommentoi SUL:n tiedotteessa.

– Teneriffan leirillä sain tosi paljon onnistumia siinä, että eka aitaväli tuli tosi kovaa. Se on aina ollut minulla vähän haaste. Nyt näissä parissa viimeisessä kisassa ne ovat olleet taas vähän hitaita. Se on tavoite nyt, että saisin sen kulkemaan.

Ongelmaansa Neziri saattaa saada pientä apua Lotta Haralalta, jonka Neziri kohtaa Jyväskylässä.

– Lotta on tosi hyvä juoksun alussa. Tehtiin hänen kanssaan leirillä joitakin lähtötreenejä. Se on hyvä tiedostaa, että toinen on kova alussa, jolloin en pelästy sitä, vaan yritän päästä siihen imuun. Se on nyt minun tavoitteeni.

Lue myös:Tämä F1-kuski ei kelpaa enää mihinkään tiimiin

LUE MYÖS: Suomen mäkilegenda katosi täysin kuvasta – Janne Ahonen myönsi karun totuuden IL:lle (UrheiluAreena.fi)