Maanantai lienee mielenkiintoisin päivä suomalaisten kannalta yleisurheilun EM-kisoissa Roomassa. Tositoimissa ovat suomalaisten merkittävimmät mitalisuosikit iltakilpailuissa.
Naisten seiväshypyn finaali alkaa kello 21.15. Wilma Murto puolustaa Euroopan mestaruutta ja lukeutuu kultamitalisuosikkeihin. Lisäksi Elina Lampela on mukana ja saattaa onnistuessaan taistella mitalistakin.
Naisten moukarinheiton finaali alkaa kello 22.33. Mukana suomalaisista on vain Silja Kosonen, mutta hän lukeutuu kisan mitalisuosikkeihin.
Miesten 3000 metrin estejuoksu alkaa kello 23. Topi Raitanen voitti Murron tavoin EM-kultaa kaksi vuotta sitten Münchenissä. Raitasella on hyvä mahdollisuus uusia EM-kultansa Roomassa.
Suomen mitalitili Rooman EM-kisoissa oli sunnuntain koitosten jälkeen vielä avaamatta, mutta todennäköisyydet ovat sen puolella, että mitaleita tulisi maanantaina.
Jos mitaleita ei Suomeen maanantaina tule, voidaan puhua jo katastrofista.
Lue myös:Ella Junnila puhui jo Suomen ennätyksestä – ”Sentillisesti olen lähellä”































