palkki

Nina Chydeniukselta hurja ennätysparannus 5000 metrillä

19.06.2024 - 10:18:00

uutiskuva

Pitkänmatkanjuoksija Nina Chydenius jatkoi hurjaa kesävirettään tiistaina Oslossa, missä teki roiman parannuksen 5000 metrin ennätykseensä.

Chydenius sijoittui Oslossa neljänneksi ajalla 15.26,81. Hänen aiempi ennätysaikansa 5000 metrillä oli 15.58,01, joten hänen ennätyksensä parani yli puolella minuutilla.

- Juoksussa oli 15.15:sta ja 15.30:n loppuaikoihin tähtäävät kaksi valojänistä. Läksin ensimmäiseen porukkaan. Ajattelin, että parempi niin kuin jäädä roikkumaan kahden porukan väliin. Vauhti sitten kyllä rauhoittui, kun ykkösryhmää vetänyt juoksija keskeytti, Chydenius kommentoi Urheiluliiton tiedotteessa.

Lopussa Chydenius sai itsestään paljon irti. Hänen mukaansa aika olisi voinut olla vielä parempikin.

- Minulla oli vahva loppu. Viimeiset kolme kierrosta olivat pirteämpiä kuin keskikierrokset ja siitä olen iloinen. Muutenkin olen tyytyväinen, että tuli ennätys ja jäi sellainen tunne, että olisin pystynyt nappaamaan tuosta vielä sekunteja, jos alkuvauhti olisi ollut rauhallisempi

Chydenius nousi 5000 metrillä Suomen kaikkien aikojen tilastossa kuudenneksi. Nathalie Blomqvistin Rooman EM-kisoissa juoksema SE-aika 14.44,72 on toki kaukana.

10 000 metrillä Chydenius on Suomen kaikkien aikojen tilastossa viidentenä. Hän sijoittui Rooman EM-kisoissa kahdeksanneksi ennätysajallaan 32.16,85.

Lue myös: Emil Ruusuvuori jättää Pariisin olympialaiset väliin


News content: Sport Content Oy, info@sportcontent.fi
Business: Sportpoker Oü, info@sportti.com
Image credits: Getty Images Sport

uutiskuva
 
uutiskuva
 
uutiskuva
 
uutiskuva
 
uutiskuva
 

uutiskuva
 
uutiskuva
 
uutiskuva
 
uutiskuva
 
uutiskuva
 
uutiskuva
 
uutiskuva
 
uutiskuva
 
uutiskuva
 
uutiskuva
 

uutiskuva
 
uutiskuva
 
uutiskuva
 
uutiskuva
 
uutiskuva
 

uutiskuva
 
uutiskuva
 
uutiskuva
 
uutiskuva
 
uutiskuva
 
uutiskuva
 
uutiskuva
 
uutiskuva
 
uutiskuva
 
uutiskuva
 

Livetulokset