palkki

Sara Lappalainen murheen murtamana olympialaisissa – ”Olen ihan voimaton”

6.08.2024 - 11:54:00

uutiskuva

Sara Lappalaisen olemus olympialaisissa Tokiossa 2021 ja Pariisissa 2024 olivat täysiä vastakohtia toisistaan.

Lappalainen juoksi Tokiossa 800 ja 1500 metrillä neljä Suomen ennätystä ja esiintyi median edessä riemukkaana. Kolme vuotta myöhemmin Pariisissa 1500 metrin alkuerien jälkeen median edessä nähtiin murheen murtama Lappalainen.

Lappalaisella ei ollut mitään jakoa jatkopaikkaan. Kunto ei riittänyt.

- Se on raskasta. Tän terveyden kanssa on askaroitu nyt kolme vuotta, eikä sitä saada kuntoon. Sitten se on tollaista. Huomasi heti. En mä jaksanut oikein yhtään, Lappalainen tilitti.

Ennen olympialaisia Lappalaisen kunto oli vaikuttanut lupaavalta. Hän itsekin uskoi parempaan Pariisin osalta.

- Kyllä mä ajattelin, että kaikki on edes jotenkin ok, mutta kyllä se valitettavasti valkeni aika nopeasti kyllä. 500 metriä, kun oli juostu, niin ajattelin, että joo.

Lappalainen korostaa, että olisi mennyt kyllä jatkoon esimerkiksi 2021 vuoden kunnossaan.

- Jos kaikki olisi hyvin, olisin taistellut jatkopaikasta. Mutta ei tollaisella ololla voi taistella yhtään mistään.

Lappalaisella viime vuodet ovat olleet taistelua. Jo pääsy mukaan Pariisin olympialaisiin oli häneltä eräänlainen työvoitto.

- Terveysmurheita on ollut sen 2022 talven jälkeen. Se on elinikäinen sairaus. En mä jaksa. Olen ihan voimaton.

Uusien sääntöjen mukaan Lappalainen saa Pariisissa vielä toisen tilaisuuden. Hän pääsee mukaan 1500 metrillä keräilyeriin.

- Kyllä sinne mennään juoksemaan, ettei ihan höpöksi mene. Mennään katsomaan, hän totesi keräilyerästä.

Teksti: Otto Palojärvi, Pariisi

Lue myös: Pariisin olympialaisissa kävi käry


News content: Sport Content Oy, info@sportcontent.fi
Business: Sportpoker Oü, info@sportti.com
Image credits: Getty Images Sport

uutiskuva
 
uutiskuva
 
uutiskuva
 
uutiskuva
 
uutiskuva
 

uutiskuva
 
uutiskuva
 
uutiskuva
 
uutiskuva
 
uutiskuva
 
uutiskuva
 
uutiskuva
 
uutiskuva
 
uutiskuva
 
uutiskuva
 

uutiskuva
 
uutiskuva
 
uutiskuva
 
uutiskuva
 
uutiskuva
 

uutiskuva
 
uutiskuva
 
uutiskuva
 
uutiskuva
 
uutiskuva
 
uutiskuva
 
uutiskuva
 
uutiskuva
 
uutiskuva
 
uutiskuva
 

Livetulokset