Wilma Murto tunteikkaana – ”Olen sairaan ylpeä”

Wilma Murto ei voittanut mitalia Pariisin olympiakisojen seiväshypystä jäätyään finaalissa kuudenneksi.

Olosuhteisiin nähden tulos oli kuitenkin erittäin hyvä. Ylitys 470:stä oli Murrolta hänen nykykunnossaan jo iso saavutus.

- En mä tiedä, mikä on päällimmäinen tunne, kun niitä on helkkaristi. Koko pino tuolla. Ehkä päällimmäinen on kuitenkin se, että mä olen tosi ylpeä siitä, miten toi meni, Murto totesi haastattelussa.

- Ristiriitainen tunne tulee siitä, että tää ei ole lähimainkaan sitä, millaista kuvaa itselleni olen piirtänyt, miten Pariisin olympialaiset tulevat menemään. Jos olisi kaksi kuukautta tai neljä viikkoa sitten kysytty, niin en olisi uskaltanut haaveilla, että se menisi näin hyvin, hän jatkoi.

Murto painotti tunteidensa olevan kaksijakoisia. Jos kauden aikana ei olisi ollut loukkaantumisia, olisi hän taistellut Pariisissa mitalista.

- Olen sairaan ylpeä samaan aikaan, kun sain annettua sen, mitä annettavana oli. Surullinen siitä olen, että ei mennyt, kuten olisi tietyllä tavalla pitänyt mennä. Tai olen haaveillut, kuinka se menisi.

Finaalihyppyihinsä Murto oli tyytyväinen.

- Koen, että onnistuin niin hyvin kuin olisi voinut vaatia. Ei se mitään mun kauneinta seiväshyppyä ollut. Mutta noissa olosuhteissa tolla valmistautumisella en olisi uskaltanut haaveillakaan siitä, että 470:een saakka menen puhtaalla pelillä. Sen jälkeen se raja tuli vastaan, mitä oli annettavana. Toi oli lähellä tämän hetken äärionnistumista.

- Vauhtia olisi ollut hypätä 480. Mutta kyllä näki sen, ettei niitä kisahyppyjä hirveästi ole. Pino noita vastoinkäymisiä, joita on ollut, niin ei tän näin hyvin olisi pitänyt mennä. En usko, että oltaisiin tukitiimin kanssa pystytty tekemään enemmän, hän jatkoi.

Kun Murron kisa oli ohi, jäi hän hetkeksi maahan makaamaan. Mielessä oli niin paljon asioita.

- Piti saada itseäni keräiltyä. Tiesin, että kohta kysytään, ”miltä nyt tuntuu”, niin osaan siihen jotain vastatakin. Se on hassu fiilis, että on samaan aikaan ylpeä ja tyytyväinen, mutta sitten myös tosi surullinen. Sitä mä varmaan taivastelin siellä pötkötellessä.

Murron kausi on ollut hyvin rikkonainen. Oli jo sinänsä saavutus, että hän pystyi kuntoutumaan Pariisin olympialaisiin.

- Mä en ole oppinut pitkään aikaan mitään muuta kuin olen oppinut tästä viimeisestä seitsemästä kuukaudesta. Mitä kaikkea on tullut vastaan. Antaa luottoa, että jos tällaisella valmistautumisella on olympialaisissa kuudes, niin mitä sitten tapahtuu, kun kaikki on kunnossa.

Murto tiesi hyvin jo kesäkuun alussa, ettei tulisi taistelemaan Pariisissa mitalista. Hän on käsitellyt asiaa mielessään paljon.

- Kyllä sitä on saanut käsitellä viimeisen parin kuukauden ajan. Kyllä se oli sieltä Roomasta saakka selvää, ettei tää tule menemään kuin saduissa menee ja on pitkään haaveillut.

Nina Kennedy voitti olympiakultaa tuloksella 490. Hopealle sijoittunut Katie Moon ja pronssille sijoittunut Alysha Newman ylittivät 485.

- Kova on taso. Siinäkin mielessä toi kuutostila on enemmän kuin vähän aikaa sitten olisin osannut haaveilla. Tollaista tasoa kyllä odotinkin. Meidän lajissa on ollut hieno taso jo useamman vuoden ajan ja tuntuu, että nousee vain koko ajan, totesi Murto tuloksista.

Kauttaan Murto jatkaa loppuun saakka.

- On mulla kisoja kalenterissa. Nyt on ihan terve olo. Ei satu mihinkään. Tuolla pystyi aika vapautuneesti siinä mielessä tekemään. Odotan, että jotain tulosta saa loppukaudella aikaiseksi, mutta muutama päivä puhallellaan ennen kuin niitä ruvetaan miettimään.

Ja olympialaisissa hän saanee vielä tilaisuuden Los Angelesissa 2028.

- Aika pienestä asti olin ajatellut, että nää olisivat ne kisat, joista tullaan kirkkaimman mitalin kanssa kotiin. Onneksi mulla ei ole ikää niin paljon, etteikö se vieläkin voisi tapahtua. Mutta vasta neljän vuoden päästä, Murto päätti.

Teksti: Otto Palojärvi, Pariisi

Lue myös: Elina Lampela itki jo uransa toiset olympiaitkunsa