Kansainvälisen painonnostoliiton pitkäaikainen puheenjohtaja Tamas Ajan on asetettu elinikäiseen toimitsijakieltoon. Valtakautensa aikana Ajan peitteli dopingkäryjä.
Ajan toimi kansainvälisen painnostoliiton (IWF) puheenjohtajana vuodet 2000-20. Sitä ennen hän toimi liiton pääsihteerinä vuosina 1975-2000.
Unkarilainen oli myös kansainvälisen olympiakomitean jäsenenä 2000-2010 ja on sen jälkeen nimetty kunniajäseneksi. Lisäksi hän oli maailman antidopingtoimisto WADA:n jäsenenä.
Ajan tuomittiin petoksesta, peukaloinnista sekä osallisuudesta dopingrikkeiden peittelyyn vuodesta 2012 lähtien. Ajan oli mukana laajamittaisessa peittelyoperaatiossa, jossa vähintään 40 dopingtapausta oli piilotettu IWF:n tiedostoista. Kärähtäneet urheilijat saivat kilpailla rauhassa ja voittivat myös arvokisamitaleja.
IWF:n rahaliikenteestä löytyi myös ongelmia ja miljoonia euroja on ”kadoksissa”. Ajanin lisäksi elinikäisen toimitsijakiellon sai myös romanialainen Nicu Vlad, joka toimi IWF:n antidopingkomitean varapresidenttinä.
Dopingtapaukset ovat olleet valtava ongelma painonnostossa ja ne lopulta myös johtivat siihen, että laji suljettiin pois vuoden 2028 Los Angelesin olympialaisista.
Lue myös: SUEK julkaisi dopingraportin – yksi laji ylitse muiden kärytilastossa

































