Lentopallon miesten Mestaruusliigassa pelaava Savo Volley tiedotti torstaina solmineensa vuoden mittaisen jatkosopimuksen yhdysvaltalaispelaaja Michael Michelaun kanssa. Yleispelaaja saapui Savoon kesken viime kauden.
– Pelisuoritukset olivat erinomaiset, mutta lisäksi hän oli persoona, joka tiivisti ja yhdisti koko joukkuetta. Olen iloinen, että pystyimme pitämään hänet, kun hän itsekin on ilmaissut halunsa jatkaa meillä, kertoi joukkueen päävalmentaja Timo Tolvanen.
Michelau kommentoi seuran tiedotteessa viihtyvänsä seurassa ja kiitteli sen toiminnan ammattimaisuutta. Samalla hän myönsi, että viime kauden hopeamitali jäi harmittamaan.
– Viime kauden päätöksen jälkeen päällimmäinen tunne oli surullisuus, ei niinkään pettymys. Eniten olin surullinen siitä, ettemme pystyneet antamaan Sillille (Antti Siltala) ja Lelulle (Ojansivu) heidän ansaitsemaansa päätöstä uralle, hän sanoi.
Pettymyksellä oli kuitenkin myös kääntöpuolensa.
– Hopealle jääminen antaa varmasti motivaatiota tulevalle kaudelle, Michelau totesi.
Eurocup-peleihin valmistautuvan Savo Volleyn valmistautuminen tulevaan kauteen on hyvässä vauhdissa. Michelaun lisäksi sen tuoreita sopimuspelaajia ovat muiden muassa puolalaispassari Maciej Madej ja virolainen yleispelaaja Andrus Raadik.
Lue myös:
Lauri Kerminen palaa Veljeksiin – lentismiesten joukkue EM-karsintoihin nimetty
Lue myös:
Suomalaisjoukkueiden vastustajat lentopallon Eurocupeissa selvillä

































