Judo on yksi harvoista kansainvälisen olympiakomitean alaisista urheilujärjestöistä, joka sallii venäläis- ja valkovenäläisurheilijoiden osallistumisen kansainvälisiin kilpailuihin. Judon MM-kisoissa venäläisiä ei kuitenkaan nähdä.
Judon MM-kilpailut käydään Uzbekistanissa lokakuun alkupuolella. Venäläisurheilijoilla olisi mahdollisuus osallistua kisoihin neutraalien maatunnusten alla, mutta maan judoliiton presidentin Vasili Anisimovin mukaan venäläisurheilijoita ei kisoissa nähdä.
Venäläisjudokat olivat mukana aiemmin Mongolian Ulan Batorssa järjestetyssä Grand Slam -kilpailussa. Ukraina boikotoi tuolloin kisoja ja kertoi tekevän saman, mikäli venäläisiä on mukana MM-kisoissa.
Suurin osa kansainvälisistä lajiliitoista sulki venäläisurheilijat kokonaan pois kansainvälisestä toiminnasta, mutta judo ei kieltänyt kokonaan venäläisurheilijoiden osallistumista. Judon tiedetään olevan Venäjän diktaattori Vladimir Putinin lempilaji ja hänet nimettiin aiemmin kansainvälisen judoliiton (IJF) kunniapuheenjohtaja. Tuo titteli vietiin häneltä kuitenkin Venäjän aloittaessa hyökkäyksensä Ukrainaan.
IJF perusteli aikoinaan päätöstään urheilijoiden tasavertaisella kohtelulla sekä poliittisella riippumattomuudella. IFJ:n mukaan urheilijoita ei ole syytä rangaista sellaisista asioista joihin he eivät voi vaikuttaa.
Lue myös: UEFA:lta pöyristyttävä päätös – Valko-Venäjä palaa kansainväliseen jalkapalloon